Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
”Täältä voi ostaa timantteja pilkkahintaan. Haluatko? — Minun ei tarvitse kertoa, keille ne kuuluivat.”
Eikä minun tarvitsisi kirjan lukijana teille, mutta selvyyden vuoksi kerron: ne olivat leireille vietyjen, tapettujen juutalaisten omaisuutta Rotterdamissa. Nürnbergissä sittemmin tuomitun natsijohtajan Baldur von Schirachin vaimo Henriette on vasta nyt – monen vuoden jälkeen! – saanut tietää juutalaisten käsittelystä.
”Sinun on itse kerrottava siitä Hitlerille.”
Noin ystävä kehottaa Henrietteä, joka oli ollut Aatu-sedän perhetuttu pienestä likasta lähtien ja myös Eva Braunin, joka työskenteli isän valokuvaamossa.
Ja Henriette kertoo. Ja Hitlerin reaktio tässä:
”Nyt te tunteilette, rouva von Schirach! Mitä te Hollannin juutalaisista piittaatte! — Tuollaista tunteilua! Inhimillisyyshölynpölyä. Teidän on opittava vihaamaan …”
Hitler karjui, sillä huutaminen oli yksi hänen aseistaan. Henriette käännähti kannoillaan ja pakeni punaisia marmoriportaita.
Niin, käsissä on Herraskansaa-kirja, jonka Henriette von Schirach (1913-1992) julkaisi vuonna 1956, vankeuden kokeneena, Balduristaan eronneena, prameuden ja mahdin menettäneenä, mutta hengissä selvinneenä, elämään vahvasti tarttuneena.
Oli tuossa menossa lukijallakin pysymistä: juttuja putoili vähän sieltä sun täältä, takaumia riitti jos suoria hyvin henkilökohtaisia kohtauksiakin. Hitleristäkin löytyi yksityinen puoli, toinen Hitler, se joka maalasi akvarelleja ja noita postikortin kokoisia maalauksiaan myymällä (ylimystön ravintoloissa pöydästä pöytään kierrellen) elätti itsensä Wienissä seitsemän vuoden ajan.
”Tämä lähes kerjäämällä ansaittu raha mahdollisti hänelle vierailun kaikissa tärkeissä näytöksissä Wienin teattereissa.”
Absoluuttisen sävelkorvan omaava mies kuuli ja näki niin Mozartin, Wagnerin, Straussin kuin Verdinkin teoksia. Tuli nautituksi Romeo ja Julia ja myös Grillparzerin Judin von Toledo [Toledon Juutalaisnainen] ja paljon muita kauniita asioita.
Lukiessa tuli mieleen, ettei tämä oikein muistelmateoskaan ole, elämäkerta ei ainakaan. Sitten kirjan loppusanoissa vuodelta 2016 kirkastuu, kun von Schirachien poika Klaus määrittelee kirjan ei muistelma- vaan elämyskirjaksi, joka ”tarjoaa katsauksen kolmannen valtakunnan etuoikeutetun perheen ajatuksiin ja tunteisiin”.
Elämyskirja tämä ennen kaikkea on; aika ajoin lukija saa istua ikään kuin Hitler-sedän polvella – ja milloin ei Führerin niin sitten muiden natsijohtajien.