Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Pertti J. Rosila työskenteli lähes kolmenkymmenen vuoden ajan eduskunnassa, viimeiset kaksikymmentä vuotta eduskunnan talouspäällikkönä. Muisteltavaa pitkältä työuralta kertyi niin, ettei kaikki suinkaan mahtunut huhtikuussa vuonna 2018 ilmestyneeseen kirjaan Arkadianmäen kirstunvartija. Uudessa kirjassaan Rosila jatkaa kursailemattomaan tyyliinsä selontekoa Arkadianmäen väen edesottamuksista.
Talouspäällikön toimenkuvaan kuuluu luontevasti yhteistyö tilintarkastajien kanssa. Rosila aloittaakin kirjansa vuoden 1967 skandaalista, jolloin Björn Feiringin, silloisen eduskunnan taloudenhoitajan, jäljiltä löytyivät kassakaapista vuosikausien tilittämättä jääneet miljoonat kansanedustajilta perittyjä veroja ja maksuja. Uuden käytännön mukaan alettiin valita kolme kansanedustajaa tilintarkastajiksi ja neljänneksi auktorisoitu tilintarkastaja. Yleisölle näkyvintä tarkastustoimintaa suorittivat kuitenkin lehtien toimittajat, joista Iltalehdessä ahkeroinutta Jarmo Luuppalaa alettiin jopa kutsua viidenneksi tilintarkastajaksi.
Rosila kuvaa mehukkaasti kansanedustajien rahankäyttöä, kulukorvauksia ja edustamiseen liittyviä kuluja. Iltalehtien sivuilta tutuiksi tulleet kakkosasunnon hankintaperusteet ja taksimatkat nostetaan esille. Lukijana hämmästyttää se, että yksittäisen kansanedustajan tarpeen mukaan käytäntöjä vekslataan – milloin syntyi Lex Saariota, milloin tarvittiin Lex Tykkyläistä. Jos ei mieli nimensä näkyvän uutisotsikoiden taksitilastoissa, niin siihenkin Rosila paljastaa kiertotien. Entä millainen matkalasku syntyy oman auton käytöstä, kun lääkärintodistuksella voi perustella lentämisen ja junamatkan sopimattomuutta? Toki veronmaksajia kiinnostaa kovasti myös se, miten paljon edustaessa tai työmatkoilla kuluu kallista konjakkia, tai viiniä hallitusneuvotteluissa paremman ruoan kera.
Vaikka moni kansanedustaja tekemisillään suurikirjaimisiin otsikoihin päätyykin, Rosila pitää kuitenkin tapaamiaan edustajia kunnon väkenä ja vilpillisiä yrityksiä hyvin marginaalisina. Oman edun tavoittelu systeemin sallimissa – ehkä joskus väljissä – puitteissa ei sinänsä olekaan rikollista. Monelle poliitikolle Rosila antaa myös kiitosta, joidenkin niskaan lankeaa runsassivuisesti kritiikkiä ja sillä listalla Alexander Stubb on ylitse muiden.
Suoraa puhetta, viihdyttävästi. Tätä voinee suositella kaikille veronmaksajille ja äänestäjille.
