Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Teppo Vapaus ilmoittautuu suoraan Herra Ylpön ihailijaksi, juoppokuskiksi ja elämäkerturiksi. Tästä kirja lopulta syntyy: Ylpön hillittömästä hybridiksestä, jota tekijä kirjaa ylös sekä lisäksi hänen omasta melkoisesta hehkutuksestaan. Suurin osa tästä kaikesta tapahtuu lähinnä viinan voimalla. Kun sekä kirjoittaja että kirjan kohde juopottelevat yhdessä tai erikseen, syntyy välillä jokseenkin puuduttavaa tekstiä.
Rockin nuoresta ja oudosta, hameeseen pukeutuneesta kapinallisesta sukeutuu kohtuullisen tavallinen rockijätkä muiden suomalaisen bändien joukossa. Tosin hän on vailla laulutaitoa, lisäksi hän on röyhkeä ja narsistinen. Mikään näistä ei ole uutta suomirockin historiassa eikä nykypäivässä. Omalaatuista filosofointia riittää, samoin tipautellaan tiettyjä nimiä, ihan vain varmuuden vuoksi, että huomattaisiinko, kuka soitti, moikkasi, lähetti terveisiä.
Road tripin kuvioita riittää: bändejä, esiintymisiä, festivaaleja, levytyksiä, kappaleita ja niiden tekemistä. Siitä lähes kokonaan kirja on koostettu. Ei sinänsä huono, koska itse en ihmeemmin ole Herra Ylppöön perehtynyt. Taustoituksesta tämä käy vallan mainiosti eli siitä, miten ujosta harjavaltalaiskaverista tuli yltiöpäisen rehvakas mies. Mies, joka tosin sanoo näyttelevänsä ylimielistä, mutta olevansa sisimmältään ujo. Uskokaa, jos haluatte. Jossain arvostelussa bändistä sanottiin herpaantuneesti, että nämä pojat eivät ehkä ole aivan terveitä, mutta mielenkiintoisia.
Kirjan lähes parasta antia on Herra Ylpön ja Aki Kaurismäen tapaaminen. Aina ei voi olla varma, onko kaikki aivan kuten on kerrottu. Humalainen, kossusiideriä kittaava Ylppö, on välillä rappioromanttinen älykkö ja suomirockin pelastaja, toisinaan taas astuu samaan riviin parhaan b-luokan kanssa. Yöeläjä, multilahjakkuus… no jaa. Nyttemmin herra Herra Ylppö lienee hieman rauhoittunut eikä hänestä ainakaan hetkeen olekaan kuulunut mitään erikoista. Ehkä tulossa on jotakin todella uutta ja muullakin kuin musiikkirintamalla, sillä hän tuntuu tuntevan kaikki ja kaikki tuntevat hänet.
Herra Ylpön sydän sopinee erityisesti faneille sekä kotimaisesta rockista kiinnostuneille, mikä ettei kaikille elämäkertoihinkin mieltyneille. Tämä on eräs tapa toteuttaa henkilökuva, ei ehkä paras, mutta varmasti tällä kertaa kuvattavalle varsin sopiva. Kieltämättä kirjallakin on hetkensä, joihin mielistyin pätkittäin.