Nikki Sixx: Heroiinipäiväkirja (uudistettu laitos)

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Rock-elämäkertojen saralla yksi kirjoista on maineeltaan ylitse muiden. Nikki Sixxin Heroiinipäiväkirja on kenties rujoin kurkistus siihen, millaista megatähden elämä voi olla. Mötley Crüen basisti kävi elämänsä alkupuolella läpi aikamoisia vastoinkäymisiä. Huumeita kului aina yliannostuksiin asti. Niistä muodostuukin tämän kirjan ydin.

”Kun olen menettämässä järkeni, ainoastaan heroiini voi pelastaa minut.”

Ajoittain palautetta antavat myös bändikaverit ja muut kontaktit. He eivät tunnu säästelevän kohdettaan: sankarinviittaa ei anneta, eikä sitä selkeästi ole kyllä pyydettykään.

Valtaosa kirjasta koostuu suorista päiväkirjamerkinnöistä. Se toimii tekstinä aivan eri tavalla kuin elämäkertakerronta. Päiväkirjakerronta tuo ajan kulumisen aktiiviseksi. Asiat tapahtuvat parasta aikaa, sen sijaan että läpikäytäisiin menneitä. Se tekee pienemmistä asioista tarkemmin havaittavia ja tuo esiin Sixxin muutokset tehokkaammin.

Tavallaan mitä kirjasta jää käteen, on tarina siitä, kuinka ihmisten oma tahto ei ole aina itsestä kiinni. On helppoa nähdä, miksi kirjaa suositellaan monille huumeista irti pyrkiville. Nikki Sixxin tarinalla on nimittäin onnellinen loppu; hän on voittanut riippuvuutensa. Tässä päivitetyssä versiossa tapahtumiin on liitetty lyhyesti viime vuosien elämäntapahtumat.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...