Tarja Tuovisen kirja yksinäisestä pitkin maailmaa liitelevästä sairaanhoitaja-Eevasta on jotenkin tutun tuntuinen tarina. Ihmeen helppolukuinen hyvin vaikeista mieltä järkyttävistä asioista. Synkästä lapsuudesta, kelpaamattomuudesta, sysityksi joutumisesta, hylätyksi tulemisesta ja ennen kaikkea naisesta, joka löytää miehiä pilvin pimein, muttei pysyvää rakkautta.
Aikoinaan Vuokko Koistinen repi omat avohaavansa yhtä raastavasti näkyville kirjassaan Avohaava: lääkärimiehensä yllättävästä irtautumisesta toisen naisen luokse vähän samaan tyyliin.
Miksi noin käy? Jätetyksi jää.
Yksi syy voi olla testosteroneissa Eevan mukaan: ei pukkikaan voi tyytyä yhteen.
Onko sittenkin niin että mies on jaettavissa monille, kuten Henriin, lääkäriin, nuoruuden aikaiseen kumppaniinsa uudelleen yhtynyt Eeva ehdottaa toiselle tyttöystävälle:
– Olen valmis jakamaan hänet sinun kanssasi, jos on pakko, sillä Henri sanoo rakastavansa myös sinua. Minä ymmärrän sen. Aikaisemmin menetin hänet ehdottomuuteni takia. En halua enää käyvän niin.
Niinhän tekevät monet lajit eläinkunnassakin.
Tuohon lopputulokseen tulee nainen, Eeva, maailman kierrettyään, miehet ja miesten mielet läpikoluttuaan, lapsuuden traumat uudelleen esille kaivettuaan ja analysoituaan. Erica Yongit, Anaïs Ninit, Suzanne Brøggerit, Germaine Greenit ja kaikki varteenotettavat (nais)kirjailijat luettuaan.
Niin: vanhemmaksi vartuttuaan ja viisastuttuaan muutti miesmielensä nainen.