Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Jumala näkee kaiken mutta unohtaa puolet, pakko unohtaa. Eivät kenenkään silmät koko maailmaa kestä.
Kari Hotakainen on synkempi kuin koskaan. Henkireikä on tyly romaani väkivallasta, rikoksesta ja lähimmäisyydestä. Hotakainen kysyy, mikä ajaa ihmisen rikokseen. Miksi toiset voivat astua viimeisen rajan yli?
Kirjan juonesta en halua paljastaa oikeastaan mitään – sanonpahan vain, että jo ensi sivuilta huomataan, että huonosti käy. Käytännössä Henkireikä on rikosylikomisarion monologi. Muut hahmot, Parturikampaaja, Suntio, Kuoronjohtaja, ovat olemassa vain hänen kertomuksessaan, ilman nimiä, pelkkinä paljaina ihmisinä.
Hotakainen on työstänyt Henkireikää samaan aikaan Palvelija-monologinäytelmänsä kanssa. Näytelmää näkemättä on hankala sanoa, kuinka läheistä sukua ne ovat toisilleen, mutta ilmeisesti sangen samaa materiaalia. Romaanin mittainen monologi toimii erinoimaisesti. Keväällä julkaistu Kantaja-pienoisromaani operoi myös samalla kentällä vähän eri nurkasta kurkistaen.
Hotakaista on aiheen synkkyydestä huolimatta helppoa ja nautinnollista lukea. Hän on hionut timantinkovaan ilmaisuunsa juuri oikeassa kulmassa teräviä särmiä. Teksti kulkee, suorastaan vyöryy, suoraan lukijan läpi. Kaikella on merkitys. Parisataasivuisessa romaanissa ei ole aikaa hengähtää.
Henkireikä ylsi vuoden 2015 Finlandia-ehdokkaaksi. Omasta mielestäni ei suotta: se on tekijänsä laajan tuotannon onnistuneimpia teoksia, aivan samaa tasoa kuin omat muut suosikkini Ihmisen osa ja Sydänkohtauksia. Tälle iso suositus!
