Marko Partanen: Henki : ammattiyhdistystoimintaa brankkarihengessä Vantaalla

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Ensimmäiset palomiehet nimitettiin virkoihinsa vuonna 1960 tuolloisessa Helsingin maalaiskunnassa. Melkein välittömästi alkoivatkin järjestäytyminen sekä siihen liittyvät toimet. Tässä kirjassa puhutaan toki paljon ammattiyhdistyksistä, neuvotteluista sekä vielä hyvin muistetusta lakosta. Se onkin tärkeää, sillä alan palkkaus ja työ- sekä varallaoloajat ovat kautta aikojen olleet erityiset sekä usein ongelmalliset ja niitä on muuteltu erilaisten sopimusten perusteella moneen otteeseen. Toki kirja käsittelee paljon muitakin brankkarien toimintaan liittyviä asioita.

Historiikki ei ole todellakaan mikään pölyinen muistio. Kerronnan lomassa on mukana sekä hätkähdyttäviä että koskettavia tositarinoita siitä, mitä työssä on todella tapahtunut. Kannattaa lukea, miltä tuntuu, kun elvytys todella onnistuu ja mitä todella tapahtui Myyrmannin räjähdyksen aikana. Lisäksi mukana on todella upeita valokuvia miehistä ja naisista työssä ja työn ulkopuolella yhtä hyvin kuin lehtileikkeitä ja albumeista pelastettuja peruskuvia, kulloinkin ajankohtaista kalustoa sekä muuta mielenkiintoista. Lisäksi sivuilla on otteita vanhoista dokumenteista, joita on välillä aika hauskakin lukea.

Ehkä mielenkiintoisinta on kuitenkin seurata koko Vantaan pelastustoimen historiaa alkuajoista aina tämänhetkiseksi Keski-Uudenmaan pelastuslaitokseksi. Miten sairaankuljetus ja etenkin ensihoito ovat kehittyneet ja miten muun muassa sukeltajat ovat tulleet mukaan toimintaan? Miten lentokenttä ja sen vaatimat erityisvaatimukset ovat vaikuttaneet toimintaan? Naisia ei myöskään ole unohdettu – tosin he ovat useimmiten toimineet hälytyskeskuksen hoitajana sekä varustepuolella, mutta Vantaalle palkattiin tiettävästi myös ensimmäisenä Suomessa pelastusalan miehistötutkinnon suorittanut nainen palomiehen virkaan.

Kirja on taitettu yllättävän lukijaystävällisesti ja kirjasinkoko on sopivan suuri vaikkapa päivystämässä olevalle luettavaksi taukojen aikana. Taitto on myös omaan silmääni oikeinkin mukava ja jo mainitut valokuvat sopivat mukaan erinomaisen hyvin. Kirja on poikkeuksellisen aiheensa vuoksi omiaan jokaiselle alasta kiinnostuneelle tai sille aikovalle. Lisäksi tarjolla on perustietoa useammaltakin palo- ja pelastustoimen osa-alueelta eli suosittelen, mikäli lukijaa kiinnostaa esimerkiksi alan kehitys 50 vuoden aikana. Kaikkea kerrontaa ja asiaakin kuitenkin maustaa se tärkein kaikista – palomieshenki; se, että ollaan yhdessä ja pidetään toisista huolta – ollaan kimpassa!

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...