Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
17-vuotias romaniansaksalainen Leo lähetetään neuvostoliittolaiselle pakkotyöleirille sodan lopulla, puna-armeijan vallattua Romanian. Hän onkin ollut ikävystynyt ja rauhaton, kaipaa pois pikkukaupungista ja perheensä luota. Vaikka sitten leirille.
Viisi vuotta hän mm. lapioi hiiltä kemiantehtaan kellarissa. Konkreettiset havainnot – suolaheinän kasvun kuvaaminen, villivihannesten kerääminen ja syöminen, hiililapion sydämen muoto – pitävät elämässä kiinni, kun nälkä on viedä voiton. Nälkää tyydyttävät ajatukset ja oudot sanoiksi pukeutuvat mietteet, mahdolliset näyt sekä unet, nälkäenkelit ja kaikkea ympäröivä aro.
Tässä kuvataan nuoren miehen selviytymistaistelua Stalinin vankileirillä intiimisti, yksityisesti. Toisista vangeista kerrotaan, toki hänkin ystävystyy joidenkin kanssa. Ystävyys ei kuitenkaan voi johtaa mihinkään. Huomisesta ei tiedä ja jälleen joku kuolee, kuka milläkin tavalla. Aarteenaan Leo vaalii kaunista, vitivalkoista nenäliinaa, jonka hän sai paikalliselta vanhalta rouvalta. Nenäliina muistuttaa mieleen kodin ja normaalin elämän. Päivät ovat täynnä nälkää ja nöyryytystä, pyristelyä turtumusta vastaan.
Leirillä onnelliset muistot perheestä merkitsevät paljon, mutta vapautumisen jälkeen Leo etääntyy läheisistään, kun omille kokemuksille ei löydy enää sanoja. Lopulta kuitenkin juuri sanoista tulee Leon voimakkain ravinto ja varmasti pelastus.
Kirja on vahva, intiimi kertomus eräästä selviytymisestä. Selviytyminen ei ole itsestäänselvää edes kotiinpaluun jälkeen. Kirjoittaja sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2009 eikä suotta. Ehdottomasti lukemisen arvoinen, erilainen kertomus leirielämästä hyvin henkilökohtaisessa sävyssä tuoden esille kaiken elämän sattumanvaraisuuden.