Nyt oli käsissäni melkoinen paketti, vai voisiko sanoa paletti, joka ei ihan ehkä olisi ollut minun genreä tai aiheeltaan ylipäätään minun mielenkiintoa herättävä. Vaan satuinpa tapaamaan kirjan kirjoittajan, Pete Niemisen, ja heti heräsi kiinnostus.
Eipä ollut turha kiinnostus, sillä niin oli jänniä juttuja koko kirja täynnä. Pete tai Hende on ihminen, jolle on tapahtunut paljon, joka on mieleltään levoton ja vaatii kaiken aikaa jotain tapahtuvaksi. Hänen on saatava toteuttaa itseään ja enimmäkseen graffitien muodossa.
Tällaisen tavallisen tallaajan mieleen tulee graffitista ensiksi mieleen kaikenlaiset sekalaiset töhryt, joista ei siis millään ilveellä saa mitään selvää ja joita katsellessa tulee vain äkäiseksi. Kirjassa esitellyt ja kerrotut Henden graffitit ovat taidetta, ilo silmälle ja joita katselisi ihan mielikseen vaikka missä. Sitä alkoi ymmärtää ihan eri lailla, mitä se voi olla, kun sen osaa.
Graffittitaiteilija Hende kertoo kirjassaan paljon muutakin, nuoruudestaan, työpaikoistaan, perheestään ja eritoten siitä, että päätyi työskentelemään nuorten parissa. Eikä minään sellaisena ”minä pelastan ja johdan teidät parempaan elämään”-tyylillä, vaan ollen nuorten kanssa samalla viivalla ja ymmärtäen heitä. Mikä onkin Hendelle helpompaa, jos ei ole itsekkään halunut kasvaa aikuiseksi.
Itse ajattelen niin, että kyllä on Hende kasvanut aikuiseksi, koska tuntee vastuunsa ja arvot ovat niin kohdillaan, mutta hän on vaalinut sitä sisällään asuvaa pikkupoikaa, on antanut hänelle elintilaa ja siten voinut olla juuri oikeanlainen Hende.
Haaveita voi toteuttaa ja elää omaa seikkailun viitoittamaa tietä, nauttia siitä, ottaa riskejä, olla muiden tukena, kannustaa ja rohkaista.
Tämän kirjan luettuani, huokaisin syvään ja toivoisin tällaisia Hendejä olevan paljon enemmän.