Helvetinkoneen alkusanoista löydän sukupolvikokemuksen: oman muistikuvani Jammu Siltavuoresta, miehestä, joka pelotti kaikkia 1980-luvun lapsia. Kirjan toimittajiinkin Siltavuoren tapaus on jättänyt jälkensä.
Helvetinkoneessa käsitellään Siltavuoren lisäksi 49 muuta rikosta 1920-luvulta 1980-luvulle asti. Rikosten joukkoon mahtuu ministeri Heikki Ritavuoren murha, Tattarisuon ruumiinsilpojat, Toivo Koljonen (josta Teemu Keskisarja on kirjoittanut hyvän kirjan Kirves) ja Tauno Pasanen, joka murhasi neljä poliisia. Rikostarinoiden ohella jokaisen uutta vuosikymmentä käsittelevän luvun alussa on lyhyt kuvaus ajan tapahtumista.
Helvetinkone muistuttaa paljon Tuomas Rimpiläisen oivallista Messukylän veriteko ja muita rikostarinoita Suomesta sekä Jarkko Sipilän kiinnostavaa Helsingin pimeä puoli -kirjaa. Nämä kirjat kertovat Suomesta, joka on muuttunut paljon vuosikymmenten aikana. Vielä enemmän ne kertovat ihmisluonteesta, joka valitettavasti ei ole muuttunut lainkaan. Ihmisiä on alinomaa huijattu, murhattu ja satutettu. Perhesurmia ja muita epätoivoisia, epäinhimillisiä tekoja on tapahtunut aina.
Helvetinkone on hyvä, tavattoman mielenkiintoinen kirja, mutta sen lukeminen saa hieman lannistumaan. Ihminen on julma olento.