Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Belle Gunness, alun perin nimeltään Brynhild Paulsdatter Størseth on sarjamurhaajien joukossa poikkeuksellinen tapaus monestakin syystä. Vuosien 1902 ja 1908 välillä tämä Yhdysvaltoihin muuttanut norjalainen houkutteli lehti-ilmoitusten avulla maatilalleen useita työntekijöitä sekä toivorikkaita kosijoita. Miehillä ei ollut toivoakaan, useimmat päätyivät rahat putsattuna teurastetuiksi ja haudatuksi Gunnessin pihalle. Tämä jo itsessään on poikkeuksellista, sillä naissarjamurhaajat eivät tyypillisesti tunne erityistä mielenkiintoa sellaiseen brutaaliuteen, jota Gunness osoitti.
Harold Schechterin kirjan fokuksena ei kuitenkaan ole Belle Gunnessin epätavallisen kieroutunut persoona tai oikeastaan edes hänen rikoksensa, jotka selviävät La Porten kaupungin kauhistuneelle yleisölle jo suhteellisen varhaisessa vaiheessa kirjaa. Sen sijaan kirja keskittyy Gunnessin tapaukseen liittyvään mysteeriin, joka ei ole selvinnyt vielä tähänkään päivään mennessä.
Vuonna 1908 Belle Gunness alkaa jo tuntea kuumotusta jalkojensa alla. Sinnikäs Asle Helgelien ei jätä naista rauhaan kadonneeseen veljeensä liittyen ja myös Gunnessin entisen työntekijän Ray Lampheren asianajaja alkaa puhua suureen ääneen epäilyttävistä tapahtumista Gunnessin ympärillä. Pian tämän jälkeen Gunness nähdään kaupassa ostamassa epätavallisen suuret määrät kerosiinia ja puhumassa lakimiehelleen, miten Lamphere on uhannut polttaa hänen kotitilansa kostona maksamattomista palkoista. Jo samana yönä Gunnessin kotitila onkin ilmiliekeissä ja raunioista löydetään lopulta kolmen lapsen ja yhden päättömän naisen ruumis.
Tästä tapahtumasta alkaa aueta koko vyyhti ja Gunnessin tilalta kaivetaan lopulta yksitoista palasiksi hakattua ruumista. Suuri kysymys kuitenkin on onko talosta löytyneen päättömän naisen ruumis Gunnessin vai oliko hän sittenkin lavastanut kuolemansa? Vain vähän aikaa ennen tapahtumia Gunness oli nähty menevän tilalleen tuntemattomaksi jääneen naisen kanssa ja ruumille tehtyjen mittausten mukaan kuollut nainen oli lyhyempi kuin Gunness. Useiden aikalaisten mielestä asia oli aivan selvä: Gunness oli vielä elossa. Naisesta tehtiinkin vuosien mittaan niin paljon havaintoja, että eräs lehti hirtehisesti vitsaili, että Belle Gunness on selkeästi jaksanut keksiä vielä vanhoilla päivillään mahdottoman nopean matkustusmuodon.
Myönnän, että menin itsekin halpaan. Ajattelin noin kirjan puolivälissä, että mitä kirjoitettavaa tässä enää on, tämähän on ihan selvä tapaus! Asia menee kuitenkin aina vain mutkikkaammaksi, ja Ray Lampheren suhde entiseen työnantajaansa alkaa näyttää aina vain epäilyttävämmältä. Ihanko totta mies ei tiennyt tilan tapahtumista yhtään mitään ja Lampheren ja Gunnessin erimielisyydessä oli kyse vain maksamattomista palkoista?
Schechter itse myöntää kirjan lopussa, että hän ei itsekään tiedä mitä ajatella tapahtumista. Gunnessin murha, itsemurha tai nerokas pakeneminen tuntuvat kaikki osaltaan aivan mahdollisilta skenaarioilta. Lukijan tehtäväksi jää pohtia erilaisia todisteita ja muodostaa oma käsitys tapahtumista. Paljon muutakin jää Gunnessin tapauksessa mysteeriksi. Ensinnäkin kuinka monta ihmistä Gunness lopulta tappoi? Ainakin neljätoista mutta mahdollisesti paljon enemmänkin. Entäpä Gunnessin lapset sitten, oliko yksikään heistä lopulta edes hänen oikeita lapsiaan, ja jos ei, niin mistä ja miksi hän haali heitä ympärilleen? Mistään erityisestä äidinrakkaudesta tuskin voidaan puhua, sillä ainakin yhden ottolapsensa Gunness murhasi jo kauan ennen talon paloa.
Kaiken kaikkiaan tapaus on todella omituinen ja mieltä kutkuttava; siinä mielessä kirja on oikein oivallinen valinta true crime -genren ystäville. Kirja olisi voinut tosin olla hieman tiiviimpi. Schechter keskittyy aika paljon myös tapauksen ympärillä pyörineeseen mediasirkukseen, joka ei lopulta ole ihan niin mielenkiintoista luettavaa kuin voisi kuvitella. Mitään syvällistä analyysiä kirjasta on myöskään turha hakea. Schechter latoo tiedetyt tosiasiat lukijan eteen sinänsä ihan pätevästi, mutta mitään sen kummempia ahaa-elämyksiä hän ei tarjoa mysteeriin tai Gunnessin persoonaan liittyen. Genren ystäville kirja on joka tapauksessa oikein oivallinen valinta. Tapaus jää kieltämättä pyörimään mieleen kauan sen jälkeen, kun itse kirja on luettu.