Pohjois-Ruotsissa jossain Skellefteån suunnalla on kylmä ja pimeä talvi. Anna on esiteinivuosiaan elävä tyttö, jonka isä sairastuu. Anna, joka ei ole kenenkään tuttu, joutuu sijaisperheeseen, jossa on rakastavat vanhemmat ja kaksi veljeä. Mutta Anna ei ole ehjä. Pienellä paikkakunnalla seurakunnalla on iso rooli, ja Annasta tulee seurakunnan ”tähti”: hänellä vaikuttaisi olevan kielilläpuhumisen lahja. Mutta ei Annan hento psyyke kestä sitäkään. Hän romahtaa ja joutuu sairaalahoitoon. Hoito on hyvää ja huolenpitävää, mutta Anna ei halua muuta kuin olla rauhassa. Kuolla.
Tai tämä on yksi tulkinta Linda Boström Knausgårdin esikoisromaanin Helioskatastrofi pääjuonesta. Yksi mahdollinen tulkinta, sillä Boström Knausgård ei kirjoita kirjaansa aivan päivänselvästi auki. Ei – Helioskatastrofi on erikoinen lähikuva nuoren mielen heikkoudesta ja pirstoutumisesta. Sen kieli on kaunista ja oudon koukuttavaa, runollista jopa. Täysin arvaamaton rakenne pysyy hyvin kirjailijan hallinnassa.
Skitsofrenia ja masennus ovat vaikeita aiheita kirjalle. Helioskatastrofi onnistuu käsittelemään tätä vaikeaa sairautta empaattisesti, inhimillisesti. Se on intensiivinen lukukokemus, joka lupailee hyvää kirjailijan uran jatkolle. Suosittelen!