Pasi Karppanen (toim.): Hekuman huipulla : Eroottinen sf/f-antologia

Hekuman huipulla

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Erotiikkaa löytyy useinkin sf-kirjoista, mutta varta vasten järjestetyn kirjoituskilpailun satoa esitellään nyt tässä. 54:stä novellista 9 on valittu edustamaan erotiikkaa, ei pornoa. Erotiikka nähdään monenlaisena, kauhukulttuurissa yleensä vampyyrit edustavat myös erotiikkaa. Scifissä taas usein pariudutaan vieraalta planeelta olevien tai muuten erilaisen olentojen kanssa. Tässä kuitenkin on turvauduttu mahdottoman luoviin keinoihin tuoda erotiikkaa esiin. Ihmisen ja erityisesti scifin kirjoittajan mielikuvitus on todella rajaton.

Yhdeksää novellia ei voi ajatella laittavansa paremmuusjärjestykseen, kaikissa on oma viehättävä tai ovela juonensa. Itse heti ensimmäisen kerran kirjan luettuani pidin suosikkina Harri Erkin Resonanssia ja Markku Penttilän Näkymätöntä sydäntä, erityismaininnan kekseliäisyydestä antaisin myös Jenny Kangasvuon Käenmunille. Kaikissa on jotakin erityisen koskettavaa. Toki muutkin ansaitsevat kukin oman mainintansa, mutta nämä aivan erikseen. Luin kirjan vielä toisenkin kerran, koska osa novelleista on kovin lyhyitä. Edelleen nämä jäivät ainakin omiksi suosikeikseni.

Resonanssissa kuuloimplantti tuottaa naiselle muutakin erityistä mielihyvää konsertissa kuin kolmen tenorin laulun ja klassisen musiikin. Seuraavaksi kannattaakin odotella bassoa, bassot ovat aivan järisyttävän hyviä, kirjaimellisesti! Näkymätön sydän taas kertoo koulupojan tyypillisestä haavetytöstä, vähän vanhemmasta, pitkästä ja upeasta Cashista. Lopulta hän päätyy seuraamaan tyttöjen jumppatuntia kauko-ohjattavan ja ajastettavan kameran avulla. Tällöin hän saa tietää jotakin, jonka editoi ettei paras ystäväkään pääse selville eräästä tärkeästä luonteenpiirteestä tai ehkä se ei ole luonteenpiirre vaan erikoinen taipumus. Hän jää kuitenkin edelleen unelmoimaan Cashista ja siitä, mitä vain Cash voi tehdä — tähdet, tähdet, luoksenne tulla jo vois. Erittäin hieno nuoruuden ja kaipauksen kuvaus muutenkin.

Käenmunat taas on ehkä hiukan perinteisempää scifiä, käet eivät ole enää lintuja, vaan vaarallisia mutantinomaisia otuksia. Ne munivat kuitenkin aina muiden pesiin – ja aukkoihin. Tässä päästään myös teknisempään, mielenkiintoisesti toteutettuun ongelmanratkaisuun ja loppuun. Onko loppu sitten onnellinen — sitä ei tiedä kukaan! Ainakin seikkailuun lähtenyt nuori nainen on tyytyväinen ja onnellinen käkien kanssa, samoin ainut käkien luota koskaan palannut mies. Miehellä onkin vain yksi muisto ja tavara jota hän hellii — aito käenmuna.

Hienoja tekstejä ja kulttuuriteko julkaista tällainen antologia kirjoituskilpailun perusteella. Ehdotonta luettavaa kotimaisen scifin ystäville, vastaavaa koostetta ei ole aiemmin julkaistu.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 325 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...