Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Terhi Törmälehdon uusin romaani He ovat suolaa ja valoa on tärkeä kirja. Se käsittelee ajankohtaista asiaa, sekavalta tuntuvaa Israelin ja Palestiinan tilannetta. Se sivuaa kysymyksiä, joita moni kysyy. Miksi Hamas ja Palestiinan ääri-islamistiset hyökkäsivät Israeliin ja ottivat panttivankeja lokakuussa 2023? Miksi Israel pommittaa palestiinalaisia pakolaiskyliä, siviilejä ja jopa lastensairaalan? Miksi Israel on saanut jo vuosian ajan vallata alueita Palestiinan puolelta ja rakentaa niihin siirtokuntia omille kansalaisilleen? Onko Palestiina valtio? Onko Raamatun Israel ja nykyinen Israelin valtio sama asia? Jos arvostelee Israelin nykyistä hallintoa ja sen valtauspolitiikka, onko silloin myös antisemitisti?
Kirjasta saa tietoa, uusia näkökulmia. Henkilöt ja tapahtumapaikat Törmänen on kuvannut taitavasti, teksti on sujuvaa, kieli kaunista. Tempauduin täysin kokemaan läheltä ja läsnäollen, pohtimaan sekä nauttimaan kielestä.
Tarina alkaa lentokoneesta, kolme naista istuu samalla rivillä matkalla Israeliin ja Palestiinaan. Kaikki kolme ovat lähteneet tärkeän tehtävän takia. Yksi on toimittaja ja menossa tekemään juttua Israelin hallitusta vastaan tehdyistä mielenosoituksista. Kaksi matkustaa vapaaehtoistehtäviin. Tai ovatko tehtävät vapaaehtoisia, kun ne ovat heidän omien uskomustensa mukaan suoraan Jumalalta saadut.
Susanna, lääkäri ja fundamentalistinen kristitty menee auttamaan israelilaisen siirtokunnan rakentamisessa Palestiinan Länsirannalle. Hän uskoo olevansa mukana tärkeässä tehtävässä, jouduttamassa Messiaan paluuta ja oikeauskoisten erottelua syntisistä. Tämä on Susannalle jo 13. samanlainen matka. Lisäksi Susanna avustaa rahallisesti Israeliin palaavia juutalaisia, heitä on jo 14. Länsirannalla Susanna sekä auttaa israelilaisia siirtokuntaa rakentamalla että haittaa palestiinalaisten elämää osallistumalla tihutöihin niiden israelilaisten kanssa, ”jotka kulkevat palestiinalaisten oliivilehdoissa, jotka tulevat kukkuloilta, katkovat puita ja heittävät kiviä”.
Anu, 30-vuotias opettaja kuuluu helluntailaiseen seurakuntaan. Matkalle hän lähti, kun sai Jumalalta odottamansa merkin. Perillä Israelissa hän aikoo kuunnella tarkempia toimintaohjeita, tulisiko suunnata orpolasten tai vammautuneiden sotilaiden auttamistehtäviin vai kielenopettajaksi. Vai pitäisikö pelkästään hengailla eri paikoissa ja tutustua Israeliin, jotta osaisi Suomessa puhua Israelin puolesta. Merkin hän saa, hänen on tutustuttava Israeliin. Tutustumisretkillään Anulle selviää asioita, jotka herättävät kysymyksiä ja saattavat hankaloittaa puolesta puhumista. Hän saa kuulla, että Länsirannan ja Gazan palestiinalaiset elävät Israelin miehityshallinnon valvonnassa. Vaikka Välimerelle on vain kolmisenkymmentä kilometriä, osa ihmisistä ei ole koskaan käynyt merellä, kun ei ole saanut kulkulupaa Israelin hallinnolta. Israelin ”armeija surmaa ihmisiä, vaikkei käynnissä ole sotaa”.
Törmälehto kirjoitti romaanin ennen kuin terroristijärjestö Hamas hyökkäsi lokakuussa 2023 Israeliin. Sen jälkeen Israel aloitti sotatoimet, jotka ovat tuhonneet lähes koko Gazan ja aiheuttaneet valtavan humanitäärisen kriisin. Rohkea tämä kirja on, sillä pienikin Israelin arvostelu voidaan kokea antisemitisminä eli vihamielisenä suhtautumisena juutalaisiin.
Palestiinan ja Israelin tilanteen lisäksi kolmas keskeinen teema on uskonto, erityisesti tiukat fundamentaliset uskonkäsitykset. Tarina saa pohtimaan, miten on mahdollista, että uskonto ajaa järjen ohi, miksi ihminen näkee vain sen mitä uskoo. Koskettavasti tämä kysymys tulee lukijan iholle Susannan öisestä retkestä, jolloin hän israelilaisten kanssa kivittää palestiinalaisia. Kun pieni tyttö saa osuman kivistä, hän huutaa kuin eläin. Susanna kuulee sen ja näkee tytön pitelevän vatsaansa, kun jotkut valaisevat rinnettä puhelimella. Mikä saa lääkäri Susannan sulkemaan korvansa hätähuudoilta, lähtemään pois ja jättämään tytön kipuihinsa, vaikka hän on Hippokrateen valassa vannonut auttavansa ”sairaita tekemättä tahallisesti mitään vääryyttä tai vahinkoa…” Ja vaikka hän hetki aikaisemmin on puhunut oman lapsensa Empun kanssa. Puhelin jäi auki ja Emppu näki, missä äiti on. Emppu kysyi, mitä helvettiä äiti tekee.
He ovat suolaa ja valoa on hyvin rakennettu romaani, josta saa tietoa. Tieto ei kuitenkaan sisällä oikeaa vastausta, miten hankaluudet tulisi ratkaista, miten vihanpito lopettaa. Ei sano, ovatko Israel ja Palestiina pyhimyksiä vai pahiksia. Ovatko uskonnot ja erityisesti niiden tiukat rajat ihmisille hyväksi vai pahaksi? Vastauksia tulee lukija itse pohtineeksi tarinan henkilöiden kokemusten, ajatusten ja dialogien kautta. Hyvä tarina virittää lukijassa halun laajentaa lisää omaa ymmärrystään perehtymällä aiheeseen lisää. Sen Törmälehdon kirja tekee.
Suosittelen!