Mauri Kunnas: Hauska eläinkirja

Hauska eläinkirja

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kukapa ei tuntisi unissa kävelevää vuohta, Herra Hakkaraista, joka on Mauri Kunnaksen tunnetuin hahmo. Hauska Eläinkirja esittelee monta muutakin eläintä, yhteensä 11 lajia sekä Kunnaksen kirjoissa seikkailevan hahmon joka lajista.

Joka eläin on saanut yhden aukeaman. Ensimmäisellä sivulla eläintä kuvataan otsikkojen Mikä ja Millainen alla. Lisäksi mukaan poimittu lajiin liittyvä sanonta kuten ”sievä kuin sika pienenä”. Toisella sivulla esitellään Kunnaksen näkemys eläimestä. Kissa muuttuu Robin Hoodiksi ja käärme golfariksi.

Kirja on takuutyötä Kunnasta lukeneille pienokaisille, jotka oppivat tuttujen hahmojen kautta lisää eri eläimistä. Tai sitten toisin päin tuttujen eläinten voi tutustua Kunnaksen maailmaan. Viihdyttävänä ja opettavana lastenkirjana se sopii kuitenkin kaikille perheille.

Joni

Vuodesta 2007 Kirjavinkkeihin kirjoittanut Joni Sundström lukee monipuolisesti. Intohimoinen luonnon tutkiminen ja retkeily ovat elämäntapoja, joten luontokirjat kiinnostavat erityisesti. Kotisivut: Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...