Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Potter-ilmiöltä on tuskin lukemista harrastava välttynyt. Itse olen jättänyt kirjat vinkkaamatta tähän asti, mutta päätin nyt kuitenkin tarttua koko sarjaan, nyt kun olen lukenut viimeisen seitsemännenkin osan. Potteria ei voi ohittaa.
Ensiksi hatunnosto J. K. Rowlingille. Hän on luonut suurmenestyksen, joka on saanut lapset tarttumaan kirjoihin ja myös aikuiset tarttumaan fantasiaan – se on hyvä asia, oli Pottereista muuten mitä mieltä tahansa.
Viimeiset kymmenen vuotta tynnyrissä viettäneille tiedoksi: Harry Potterit kertovat Harry Potterista, joka saa 11-vuotiaana kuulla olevansa ihan oikea velho. Tämä on setänsä ja tätinsä – joissa ei ole sitten mitään maagista – sortamana kasvaneelle yksinäiselle orpopojalle luonnollisesti suunnattoman hieno uutinen. Harry pääsee Tylypahkan velhokouluun opiskelemaan, muiden kaltaistensa joukkoon.
Tylypahkassa Harrylle paljastuu, että hän on velhomaailmasa kuuluisa: paha Voldemort, joka on niin kauhistuttava, ettei hänen nimeään saa edes mainita, tappoi Harryn vanhemmat ja yritti tappaa Harrynkin tämän ollessa pieni vauva – mutta epäonnistui. Kaikki eivät luonnollisesti Potterin kuuluisuudesta pidä ja siitä seuraa konflikteja muiden oppilaiden ja jopa opettajien kanssa. Myöhemmin skaala laajenee ja kirjat siirtyvät yhä enemmän koulumaailman ulkopuolelle.
Jokaisessa kirjassa Harry joutuu kohtaamaan Voldemortin uhan aina vain vaarallisempana; lopussa odottaa luonnollisesti lopullinen kohtaaminen. Tämän läpi sarjan kantavan tarinan lisäksi Harry joutuu matkan varrella ystäviensä kanssa seikkailuun jos toiseenkin. Ensimmäinen kirja on suorastaan lapsellinen sisäoppilaitostarina, mutta myöhemmät kirjat saavat jo varsin tummia sävyjä Voldemortin voimien kasvaessa.
Kirjojen laatu vaihtelee jonkin verran. Rowling on pätevä kirjoittaja, mutta kirjojen paisuessa tuntuu välillä siltä, että suosion kasvun myötä kustannustoimittaja ei ole uskaltanut aina olla riittävän kriittinen. Varsinkin viidennessä osassa, Feeniksin killassa, on selvää tyhjäkäyntiä. Loppua kohden Rowling parantaa kuitenkin otettaan, ja viimeinen osa, Kuoleman varjelukset oli taas erittäin mukaansatempaava teos.
Kristilliset tahot ovat vastustaneet Potteria kirjojen sisältämän taikuuden vuoksi. Tämä on turha pelko: Potterien maailmassa vallitsee hyvin kristillinen jako hyvään ja pahaan. Kirjat ovat hyvin lapsille sopivia opetuksiltaan: hyvyys palkitaan, ystävät ja rakkaus ovat tärkeitä, paha saa palkkansa mutta armo on hyve ja niin edelleen. Päähenkilöt ovat toki velhoja, mutta sankarien käyttämä taikuus on luonteeltaan mekaanisia ihmetekoja, ei demonisia, pimeitä voimia.
Kannattaako Potterit sitten lukea? Nuorille suosittelen kirjasarjaa ehdottomasti (joskin Universumien tomua suosittelen vielä enemmän). Nuorimmille lukijoille tosin myöhemmät osat ovat turhan synkkiä, hieman vanhemmille lukijoille taas ensimmäinen osa varsinkin voi tuntua hieman lapselliselta. Harry on varsinkin ensimmäisissä kirjoissa sitä paitsi tavattoman ärsyttävä kakara, mutta onneksi Rowling on luonut erinomaisen joukon kiinnostavia sivuhahmoja.
Potter tarjoaa aikuisillekin hyvää ja fantastista viihdettä. Koska kirjat tapahtuvat meidän maailmassamme, jossa nyt vain sattuu olemaan ylimääräinen yliluonnollinen kerros, ne ovat varsin helposti lähestyttäviä myös lukijalle, jolla on vähemmän kokemusta fantasiakirjallisuudesta.
