Harry Harlow oli amerikkalainen psykologi, joka tuli tunnetuksi rakkauden luonnetta koskevista tutkimuksistaan. Harlow teki kokeensa apinoilla, ja hänen käyttämänsä koejärjestelyt tuntuvat tämän päivän näkökulmasta käsittämättömän julmilta. Siviilielämässään Harry Harlow ei oikein tuntunut onnistuvan ihmissuhteissaan, ja hän oli taipuvainen masennukseen, viinaakin kului.
Sanna Karlströmin kolmannen runokokoelman viitekehyksenä on Harry Harlow’n monimutkainen hahmo. Tuntuu, että Harry kohtelee kaikkia kovin kylmästi, jopa tieteellisen objektiivisesti, julmasti ja tylysti. Toisaalta hän saa myös aikaan uraauurtavia tuloksia, joiden avulla rakkautta voidaan teoreettisesti ymmärtää ja jotka mullistavat koko kasvatustieteen kentän.
Hetkittäin Karlströmin kielikuvat ovat täynnä suloisuutta ja kauneutta, mutta taas jo seuraavalla sivulla edessä on hirvittävän julmaa ja tylyä tekstiä. Missään tapauksessa Harry Harlow’n rakkauselämät ei ole mikään yksinkertainen ja yhdellä istumisella kunnolla aukeava kirja. Runot ovat hyvin tiukasti kontekstiinsa sidottuja, ja kirja toimii nimenomaan kokonaisuutena, ei niinkään yksittäisinä runoina. Ilman ymmärrystä Harry Harlow’n elämästä ja tutkimustuloksista Karlströmiä voi olla hankala ymmärtää lainkaan. Syvemmin kirjaa analysoimalla alkaa sisäisiä ja ulkoisia viittauksia ja johtomotiiveja kuitenkin vähitellen löytyä.
Itse en ole kovinkaan innokas runouden lukija, mutta tämä teos sattui nyt vastaan, enkä kadu lainkaan siihen tarttumista. Karlström on joka tapauksessa herättänyt kotimaisessa kirjallisuuskentässä jo kiitettävästi huomiota, mistä kertovat Harry Harlow’n rakkauselämille myönnetyt Kalevi Jäntin palkinto ja Tanssiva karhu -palkinto. Kiintoisa lukukokemus ja keskusteluaihe!