Israelilaisten ja palestiinalaisten välillä on tänä jouluna syttynyt – uutisotsikon sanoin – verisin sotatila sitten vuoden 1948. Harhaileva tähti kertoo avainkohdassaan juuri vuodesta 1948 tämän konfliktin syntysijoilla. Sotaa ja historiallisia maamerkkejä on kirjassa kuitenkin vain välttämätön määrä. Teoksen pääpaino ja ansio on yksilöiden eläytyvässä ja kauniissa kuvauksessa.
Kirja alkaa Estherin tarinasta ja vuodesta 1943. Ollaan Etelä-Ranskassa, josta Italia jo vetäytyy. Esther on 13-vuotias. Perhe on juutalainen, mutta koti ei ole uskonnollinen. Isä on poissa, ja Esther uskoo hänen odottavan matkan päässä, johon vaivihkaa varaudutaan. Lähtö tulee nopeasti, kun saksalaisjoukot saapuvat. Jalkapatikan, vankilavaiheen ja laivamatkan jälkeen päästään 1948 matkan päämäärään ja parahiksi näkemään, kun sinitähtilippu nousee salkoon: Israelin valtio on perustettu.
Estherin ja muiden maahanmuuttajien matkatessa edelleen Jerusalemiin tulee vastaan palestiinalaisten pakolaisten joukko, jossa Estherin ikäinen tyttö pysäyttää tämän ja kirjoittaa nimensä: Nežma. Sekin merkitsee tähteä. Kertojanääni vaihtuu Nežmalle, joka on päätynyt palestiinalaisten pakolaisleirille. Lopuksi palataan Estherin elämäntarinaan, jossa Nežman sanaton viesti säilyy kuin arpi.
Lumoavan levollinen teksti vei tyystin mukanaan tyttöjen nuoruudenvaiheisiin, kokemuksiin, ajatuksiin ja tunteisiin. Kerronta on hyvin visuaalista. Se kunnioittaa myös tarinoita. Esther haltioituu laivamatkalla ensi kertaa kuulemastaan luomiskertomuksesta, Nežmaa viihdyttävät leirillä arabien vanhat sadut.
Tämä on niitä kirjoja, jotka kerran luettuaan voi avata mistä vain ja lukea taas kappaleen matkaa, sanoista nauttien.