Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Viina on viisasten juoma ja Happotestin minäkertoja omasta mielestään ihan supliikki selviytyjä ja seuramies, jonka elämän kulisseissa ovat kulmat jokseenkin kohdallaan. Tarinan aluksi ainakin. Naapureiden pitkät katseet eivät läpäise suojakerrosta, joka eristää miehen häpeältä ja totuuden näkemiseltä. Turhan ulkoistaminen tai ulontaminen helpottaa elämää, jotta voi keskittyä olennaiseen. Tärkeää on aamuyhdeksältä aukeava baari ja yön turvaavat oluet jääkaapissa.
Happotesti on suorasukainen, rehellinen tarina alkoholismista. Työpaikka on mennyt. Sairaanhoitajavaimosta ei ole ryyppykaveriksi, eikä parisuhteesta ole kuin muutama riekale jäljellä; vaimo kuitenkin huolehtii kaappiin muutamat loiventavat oluet vieroitusoireisiin, hakee reissuillaan uupuneen kotiin ja kyselee vointiakin. Lyhyinä selväpäisyyden hetkinä mies miettii, miten vaimo kehtaa asua hänen kanssaan ja haluaisi mainita jotakin rakkaudesta. Ajoittain mies pohtii, miten tähän on tultu – onko hän ehkä kuusikymmentäluvun ydinkokeiden saastuttama uhri vai oikeuttaakko tilatut snapsit ja isot oluet ympäristön pahoilla teoilla ja ymmärtämättömyydellä. Kun itsesäälikään ei enää lämmitä, häpeään ja ahdistukseen kiedottu mies hapuilee käteensä katkaisuaseman ovenkahvaa. Kokeillaan pistää putki poikki, kahdettatoista kertaa.
Kalle Lähde, raitis alkoholisti, on kirjoittanut vahvasti omaan elämäänsä pohjaavan esikoisromaanin. Kun asioita ei enää kierrellä eikä kaarrella, syntyy alastoman riipaisevaa tekstiä. Itsetuhoinen juoja ei säästä lukijaa omien eritteidensä lemulta, niin taitava kuin muuten onkin keksimään selityksiä ja tekosyitä. Vaimon tai tutun baarimikon repliikit jäävät kirjassa vähiin, kaiken keskiössä on päähenkilö ja viinan pyhät koordinaatit. Syöminen saattaa rajoittua rauhoittavien pillereiden popsimiseen, mutta alkoholissahan tunnetusti on kaloreita. Aikansa silläkin energialla voi hengissä sinnitellä. Kirja kuitenkin tekee selväksi sen, että pohjalla voi pyöriä vain aikansa – joko käännät täysin kelkkasi tai teet tuskallista kuolemaa.
Happotesti on raadollista luettavaa, joka kuitenkin sujuvasanaisuudellaan ja sarkastisella komiikallaan piti minua otteessaan alusta loppuun. Kirja on yksi huutomerkki lisää suomalaisen alkoholikulttuurin kanteen ja toivonkin monen lukijan tähän tarinaan tarttuvan. Se on pysäyttävä muistutus alkoholin pimeästä puolesta silloin, kun täysraittius on ainoa selviytymisen vaihtoehto. Kun viini on vain ajoittain elämää sulostuttavaa eliksiiriä, eikä pyri hyvätapaisesta piipahtelijasta isännäksi, niin lasillisestaan saa nauttia ihan hyvillä mielin jatkossakin.
