Filosofi Elisa Aaltola ei arkaile ottaa käsiteltäväksi isoja kysymyksiä: mitä ovat häpeä ja rakkaus ja miten ne vaikuttavat tapaan, jolla ymmärrämme itseämme ja ympäröivää maailmaa? Eläin- ja ympäristöfilosofiaan erikoistuneena Aaltola tarkastelee asiaa erityisesti ihmisten luonto- ja eläinsuhteiden osalta.
Kriisien aikakausi onkin akrasian värittämä. Akrasia on tila, jossa emme toimi tietomme tai arvojemme mukaisesti. Ihminen tietää, että nykyinen kulutusjuhla tuhoaa planeetan elämää ja että siitä tulisi luopua, mutta silti omissa teoissaan jatkaa hilpeää juhlintaa. Akrasia osoittaakin epämukavan tosiasian: ihminen ei ole teoissaan lainkaan niin rationaalinen kuin usein luullaan. Me teemme järjen vastaisia ratkaisuja, joilla voi olla surkeita seurauksia sekä itsellemme että ympäröivälle elämälle.
Pitäisikö hävetä, pitäisikö syyllistää ja syyllistyä? Aaltola liputtaa vahvasti moraalisesti kantavan syyllisyyden ja syyllistämisen puolesta. Kun tunnistaa teot, joista on vastuussa ja joihin voi vaikuttaa, syyllisyys on hedelmällinen, eteenpäin vievä tunne.
Häpeä on vaikeampi asia. Minuuteen kohdistuvana häpeä voi johtaa moraalisen kehityksen sijasta moraaliseen tuhoon ja jopa yllyttää moraalittomuuteen. Lihansyöntiä häpeävä ihminen voi purkaa häpeäänsä piittamattomuudella rehentelyyn ja lisätä lihankulutusta. Häpeään liittyvät defenssireaktiot voivat olla ankaria.
Häpeällä voi kuitenkin olla myös moraalisesti rakentavia seurauksia, joten tyystin sitä ei tarvitse välttää. Oman minänsä puutteellisuuden voi kohdata myös nöyryyden, myötätunnon ja moraalisen harkinnan kautta. Koko minuuden keskeisyyttä voi myös kyseenalaistaa. Jos ”minän” ei tarvitsisikaan olla täydellinen ja muiden silmissä kunnioitettu, häpeäkään ei ole yhtä tuskaista.
Häpeästä Aaltola hyppää rakkauden määritelmiin. Mitä rakkaus on, mikä saa meidät rakastamaan juuri tiettyjä kohteita? Rakkauden määritteleminen on vaikeaa ja moniin määritelmiin liittyy perustavanlaatuisia ongelmia. Aikaisempaa laajemmassa ja monipuolisemmassa eläin- ja luontorakkaudessa on kuitenkin merkittävä avain ympäristökatastrofin voittamiseen.
Häpeä ja rakkaus on hieno kirja. Ilmastokatastrofista ahdistuvana ihmisenä koin tämän erittäin tarpeelliseksi ja hyödylliseksi osaksi keskustelua. Elisa Aaltola antaa käytännöllisiä työkaluja ympäristön ja eläinten tuhoon liittyvien tunteiden käsittelyyn.
Häpeä, syyllisyys ja moraali – näkökulmia ilmastokeskusteluun on Juuso Pekkisen radio-ohjelman jakso, jossa Pekkinen keskustelee Aaltolan kanssa kirjan aiheista. Se on erinomainen johdatus kirjan teemoihin.