Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kirjailija Kari Häkkinen sai Into-kustantamolta ehdotuksen kirjoittaa kirja tunnetusta psykiatrista Hannu Lauermasta, ja hän otti haasteen mielenkiinnolla vastaan. Kirja on kauttaaltaan minä-muodossa, joten Häkkinen on eräänlainen haamukirjailija Lauerman ajatuksille, ja tuloksena on oikein mielenkiintoinen kirja.
Kirjassa Lauerma muistelee aluksi lapsuuttaan ja nuoruuttaan ja aika erikoisia opiskeluvuosiaan muun muassa Tšekkoslovakiassa ja Kreikassa. Hänelle syntyi melko varhain käsitys tulevasta ammatti-identiteetistään vankiloiden ja vankien parissa; jotain, mitä tällaisen tavallisen ihmisen on aika vaikea käsittää, mutta jollain lailla Lauerma osaa perustella sen kauniisti ja uskottavasti.
Aika pian vankisairaalan lääkärinä ja mielentilatutkimusten tekijänä Lauerma joutui tekemisiin psykopaattien kanssa, niiden, joita kohdatessaan tulee usein miettineeksi, voiko ihminen olla todella paha juuriaan myöten. Psykopatia on persoonallisuuden häiriö, jota ei voida lääkkeilläkään parantaa. Lauerma kertoo psykopaatteihin liittyvän mielenkiintoisen anekdootin: he useimmiten nukkuvat sikeästi kuin pienet lapset. ”Puhdas omatunto on paras päänalunen”, on kansanviisaus, joka ei siis taida ihan kaikkia koskea. Mutta useimmiten heidän lähtökohtansa elämään ovat todella karuja, rikkinäisiä, pahoinpiteleviä perheitä, väkivaltaa ja päihteiden käyttöä. Lauerma toteaakin kuivasti, että jos on pipetillä annosteltu, ei voida kauhakuormaajalla ammentaa.
Eräs kirjan keskeisiä teemoja on hypnoosin käyttö psykiatrin työssä. Se saattaa auttaa pääsemään kohti potilaan ongelmien syntyä, mutta tuottaa myös vääriä muistoja, etenkin insestin kokemisesta. Lauerma on kokenut hypnologi ja tuomitsee ankarasti hypnoosin vääränlaisen käytön kokemattoman ja kouluttamattoman puoskarin käsissä, kuten myös kaikenlaisen näytöshypnoosin.
Millainen tämä kirja sitten oli lukea? Oikein mielenkiintoinen tällaiselle rikoskirjojen ystävälle, koska se toi todellisen psykiatrin näkökulman mukaan. Olen ihaillut Lauermaa kovasti, enkä usko olevani ainoa; hänen rauhallinen mutta kuitenkin sopivassa kohtaa pilke silmäkulmassa oleva esiintymisensä on luku sinänsä. Siitä vain siis luettavaksi sekä dekkarien suurkuluttajille että todellisista rikoksista kiinnostuneille.
