Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Hannu Hautala on luultavasti kansainvälisesti tunnetuin suomalainen luontokuvaaja. Hänestä on kirjoitettu paljon ja kuvat ovat tulleet tunnetuiksi ympäri maailmaa jo vuosikymmenten ajan. Tämä kirja näyttää kuitenkin kuvitukseltaan täysin uudenlaisen teoksen, jonka tunnelma on yhdellä sanalla kuvaten intiimi.
Kun saa käsiinsä kirjan, jonka kannessa lukee Hannu Hautalan nimi niin alkaa välittömästi etsiä kuvia lajeista kuten maakotka, karhu tai palokärki. Legendan perintö yllättää. Kyllähän tutut aiheet kuvista löytyvät, mutta Juha Metso on kuvannut ne kaikki niin, että luontokuva on heijastettu Hautalan kanssa samaan kuvaan – usein hänen iholleen. Tulkintoja kuvista voisi tehdä loputtomasti. Esimerkiksi sivun 21 Hannu ja suo on pysäyttävä, jopa uskonnollinen eikä siitä tule ensimmäisenä luontokuva mieleen ollenkaan. Itselläni nousi kokonaisuudesta mieleen yksi kysymys yli muiden: kuinka yhtä luonto ja ihminen voivat olla vai voivatko ollenkaan?
Siinä missä kuvat ovat monitulkintaisia niin myös tekstissä on monia tahoja. Anna-Stina Nykänen ei tyydy vain kertomaan Hautalan elämäntarinaa, vaan moni teema nousee tarkempaan tarkasteluun. Kuten kuvissakin niin myös tarinoissa tekijät ovat saaneet kohteensa avoimeksi. Esimerkiksi kaupallisuus, suhde luonnonsuojeluun tai ihmissuhteet ovat aiheita, joista ainakaan luontokuva-ammattilaiset harvoin puhuvat.
Hyvässä luontokuvassa on tärkeää itse kohteen lisäksi tunnelman välittäminen ja missä valossa kohteen kuvaa tai esittää. Juuri noissa asioissa Nykänen ja Metso ovat onnistuneet tässä kirjassa, jota voi ajatella vaikka yhtenä suurena kuvana Hautalasta.
