Thomas Harris: Hannibal

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kolmas osa Hannibal Lecterin tarinaa sai elokuvana käsittääkseni aika keskinkertaiset arvostelut. Itse pidin elokuvaa kohtuullisen hyvänä, mutta kolmikosta se on selkeästi heikoin. Kirja sen sijaan on oivallinen, ja elokuvan katsoneille tarjoaa paljon avaramman kokemuksen. Voin myös kuvitella, miten valtava on ollut pettymys, jos elokuvan on katsonut kirjan luettuaan.

Hannibal keskittyy nimensä mukaisesti Hannibal Lecteriin, joka on tällä kertaa aktiivisemmassa roolissa kuin Uhrilampaissa tai Punaisessa lohikäärmeessä. Kirjan parasta antia onkin mielestäni se, kuinka se valaisee Lecterin (ja toisaalta myös Clarice Starlingin) sielunelämää perusteellisemmin.

Kirja on erinomaisen hyvin kirjoitettu ja juoni etenee mukavaa vauhtia. Harris kuvailee oivallisesti niin paikkoja (kirja käy paikoin Firenzen matkailumainoksesta) kuin Lecterin hienostuneita elämäntapoja. Suosittelen ehdottomasti; aikaisempi kokemus ei ole välttämätöntä, mutta Uhrilampaiden tapahtumien tunteminen (joko kirjasta tai elokuvasta) ei haittaakaan.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...