Tähän kirjaan tartuin lähinnä siksi, että minua on aina kiehtonut kirjat, joilla on jotenkin hauska tai erikoinen nimi. Hannele Laurin hampaat kuuluu tähän sarjaan. Toisin kun voisi luulla, tämä kirja on täysin vailla minkäänlaista juonta tai sitten minä en vaan sitä huomannut.
Käsitin niin, lukiessani kirjaa, joka on täynnä sivun, parin mittaisia tarinoita, että kirjalla aivan kuin hiukan pilkattaisiin keltaista lehdistöä. Joka tarinalla on raflaava otsikko, millä saadaan lukija tarttumaan tarinaan. Kun lukee tarinan, huomaa, ettei sillä ole mitään tekemistä koko otsikon kanssa. Aivan kuin se, millaisilla lööpeillä lehtiä myydään.
Hannele Laurin hampaat ja kaikki muut jutut ovat erittäin hauskoja. Kun alkaa leikitellä sillä, löytyykö jutuista edes pientä viitettä otsikkoon, niin samalla saa nauraa niiden yltiömäisyydelle. Jussi Siirilä on armoton tarinaniskijä, joka selviää jo kirjan liepeen tekstistä, missä esitellään kirjailija. Se on itse asiassa jo ensimmäinen tarina.