Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Hannah Arendt tunnetaan yhtenä 1900-luvun tärkeimpänä filosofina ja poliittisena teoreetikkona. Vaikka Arendtin tuotanto ei olisi muuten mitenkään tuttua, niin kukapa ei olisi kuullut ainakin käsitettä ”pahuuden banaalius”, jonka Arendt teki tunnetuksi raportissaan Eichmann Jerusalemissa.
Vallan, auktoriteetin ja erityisesti totalitarismin teemat ovat olennainen osa Arendtin laajaa kirjallista tuotantoa. Hän pyrki ymmärtämään etenkin 1900-luvun totalitaarisia ilmiöitä: miksi nimenomaan moderni yhteiskunta on altis totalitarismille ja kuinka löytää poliittisia keinoja, joilla tällaisia yhteiskunnallis-poliittisia prosesseja voitaisiin välttää.
Valitettavasti Arendtin ajatukset ovat ajan myötä muuttuneet aina vain ajankohtaisemmiksi. Otteet Arendtin teoksesta Totalitarismin synty kuulostavat ikävän tutuilta myös nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä aina niin sanottua totuuden jälkeistä yhteiskuntaa myöten.
Kurt Sontheimer nostaa kirjassaan esiin olennaisia asioita Arendtin poliittisesta ja filosofisesta ajattelusta ja erityisesti arvioi niiden merkitystä nykyiselle tavalle ymmärtää politiikkaa. Vaikka Hannah Arendt : Suuren ajattelijan elämä onkin elämäkerrallinen teos, se ei kuitenkaan ole elämäkerta. Pikemminkin kirjaa voisi luonnehtia lyhyeksi johdannoksi ja lukuohjeeksi Arendtin tuotantoon ja ajatteluun, jossa käydään myös läpi Arendtin elämänkaari, joskin suhteellisen lyhyesti. Kirjan voi kyllä lukea aivan hyvin itsenäisenä, yleissivistävänä teoksena mutta uskoisin, että parhaiten kirja pääsee oikeuksiinsa, jos sen ottaa kaveriksi jonkun Arendtin kirjan ohelle.
Koska itse en ole vielä lukenut mitään Arendtin tuotantoa, en pysty kommentoimaan, miten hyvin Sontheimer onnistuu tiivistämään Arendtin tuotannon ja ajattelun runsaaseen kahteensataan sivuun. Sen voin kyllä sanoa, että kirja tuntuu hyvin jäsennellyltä ja se myös herättää mielenkiinnon Arendtin tuotantoa kohtaan.
Eräs seikka mikä erityisesti kiinnitti huomioni ja mielenkiintoni, oli Sontheimerin luonnehdinta Arendtista ulkopuolisena ajattelijana. Arendt ei yrittänyt kuulua mihinkään ideologiseen ryhmään, eikä hän ei halunnut tuntea emotionaalista sidettä minkäänlaiseen poliittiseen aatteeseen. Tämän vuoksi Arendt oli ajattelultaan jonkinmoinen yksinäinen susi, jota eivät tunteneet omakseen sosialistiset vasemmistolaiset, liberaalit eivätkä myöskään konservatiiviset oikeistolaiset.
Kyky tällaiseen ulkopuoliseen tarkkailuun on epäilemättä hyvin olennaista tarkkanäköisyyden kannalta. Yhtenä esimerkkinä tästä voisi pitää Arendtin näkemyksiä sionismista. Juutalaisena toisen maailmansodan tapahtumat koskettivat häntä syvästi ja tätä taustaa vasten hän ymmärsi hyvin selkeästi, miksi juutalaisen valtion luominen oli tarpeellista, jopa väistämätöntä. Siitä huolimatta hän kuitenkin näki hyvin selvästi, mitä ongelmia syntyisi, jos Israelista luotaisiin vain puhtaasti juutalainen valtio juutalaisille.
Arendt arvioi, että antisemitismi ja sen ongelmat eivät suinkaan loppuisi Israelin perustamiseen, vaan pikemminkin juutalaisviha vain siirtyisi Lähi-itään ja toisi siten aikanaan uusia konflikteja. Arendtin varhaiset varoitukset ovat jälkeen päin katsottuna hyvin oikeaan osuvia, mikä kertoo paitsi tarkkanäköisyydestä niin myös aikaisemmin mainitusta riippumattomasta ajattelusta, joka ei pyrkinyt silittämään ketään myötäkarvaan.
Muuttuuko näkemykseni Arendtista syvällisemmän tutustumisen myötä jää nähtäväksi, Sontheimerin kirja onnistui kuitenkin herättämään mielenkiinnon ja siten kirja ehdottomasti ansaitsee suosituksen.