Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
1500-luvun lopulla Stratfordissa Englannissa lapsi sairastuu ja menehtyy. Nelisen vuotta myöhemmin lapsen isä kirjoittaa näytelmän nimeltä Hamlet. Reilut neljäsataa vuotta myöhemmin Maggie O’Farrell punoo näistä aineksista upean romaanin nimeltä Hamnet.
Vaikkei häntä nimeltä kertaakaan mainita, kaikki toki tietävät, kuka tuo Lontooseen komeljanttarin uraansa käynnistelemään siirtyvä isä on. Maggie O’Farrellin romaanin keskiössä on kuitenkin hänen puolisonsa. Agnes on kotoisin maaseudulta, jonne hansikkaantekijäisänsä velkojen selvittelemiseksi nuori latinapoika saapuu opettamaan. Orvoksi jäänyt haukankasvattajatyttö ymmärtää luonnonlääkinnän päälle ja on muutenkin kovin eri maailmasta kuin isänsä lähes orjuuttama nuorukainen. Rakkaus näiden kahden välille kuitenkin syttyy, kaunis ja koskettava rakkaus.
Mutta varsinainen tarinan keskus on Agnesin ja hänen puolisonsa lapsen sairastuminen. Historiallista pohjaa kertomukselle löytyy sen verran, että Stratfordin kirkonkirjat todella tuntevat lapsena kuolleen Hamnet Shakespearen, mutta kuolinsyystä ei ole tietoa. Maggie O’Farrell päätyy ruttoon. Lapsen kuolema repii perhettä, jokaista perheenjäsentä eri tavalla. Ennen vanhaan lapsikuolleisuus oli suurta, eivätkä lääkärit osanneet tehdä sairaille oikeastaan mitään, ainakaan mitään hyödyllistä. Tilastoista ja historiikeistä saa lukea, että sen ja sen niin ja niin monesta lapsesta vain pari selvisi aikuiseksi.
Mutta ihminen – lapsi – on muutakin kuin luku tilastoissa. Maggie O’Farrellin Hamnetin ehkä isoin asia on keskittyä juuri siihen yhteen menetykseen: jokainen kuollut lapsi on liikaa, kenenkään rakkaan kuolemaa ei voi kestää. Äidin valtava suru koskettaa, mutta muiden perheenjäsenten ja läheisten kokemuksia ei myöskään voi väheksyä.
Hamnetin rakenne on kaikin puolin hieno. Alkuosassa tarina etenee sykäyksittäin, sairaskertomusta edistetään lähes konkreettisesti yksi askelma kerrallaan, ja väliin kerrotaan henkilöiden taustoista ja suhteista. Kuoleman jälkeinen loppuosuus on suoraviivaisempi, intensiivisempi, nopeampi. Maggie O’Farrellin kieli on eritoten dialogissa rikasta. Kääntäjä Arja Kantele luo hienovaraisesti selkeitä eroja Agnesin maalaissukulaisten ja herraskaisemman kirjailijan repliikkien ja eleiden välille. Näkökulmien moninaisuus on kirjan rikkaus.
Itselleni Hamnet nousee yhdeksi tämän vuoden parhaista lukukokemuksista, ja kiitos jälleen kerran lukupiirilleni tämän kirjan esiin nostamisesta. Ihan kirjatutkani ulkopuolelta löytyi taas kerran varsinainen helmi. Tämä todella kannattaa lukea!
