Russell Brand: Hamelnin pillipiipari

Hamelnin pillipiipari

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Hamelnin pillipiipari, nimeään lukuun ottamatta itselleni entuudestaan tuntematon saksalainen kansansatu houkutteli minua uuden painoksensa näyttävällä versiolla.

Grimmin veljesten 1800-luvulla tunnetuksi tekemä tarina saa tässä versiossa pitkälti juuri kuvituksensa ansiosta uudenlaista, humoristista näkökulmaa, sellaista monen ikäisille sopivalla tavalla avautuvaa. Lisäksi sen näppärä teksti palvelee niin vanhempaa lukijaa kuin vasta valmistunuttakin lukijanalkua; sivistyssanoja on käytetty, mutta ne saavat sivujen kulmissa ja teoksen lopussa hauskat, ymmärrettävät selityksensä. Minä tykkään: lapsia on ajateltu, mutta ei aliarvioitu.

No, lyhyestä virsi kaunis. Erikoinen pillipiipari saapuu Hamelnin kylään sen taistellessa rottaongelmaa vastaan. Kyläläiset solmivat piiparin kanssa avunantosopimuksen, mutta kyläläisten luistaessa omasta osuudestaan, piipari käyttää sulosointujaan niin ikään ennalta-arvaamattomalla tavalla. Tästä oikeastaan sen kummemmin turisematta jätän loppuratkaisun paljastamatta.

Lukekaa ja katselkaa. Tässä teoksessa lepäävät niin silmä kuin korvakin.

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjamaailmaan työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Hän rakastaa kirjoja ja on kirjallisuuden lajien suhteen melko kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Myös lastenkirjat ovat lähellä sydäntä. Kaisa harrastaa ruoanlaittoa ja sitä myöten Tunnelmallisia makuja -blogin pitämistä. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...