Anna Jansson: Hämärän lapset

Hämärän lapset on jo viidestoista suomennettu osa Anna Janssonin Maria Wernistä kertovassa Gotlantiin sijoittuvassa sarjassa. Se alkaa hyvin romanttisissa tunnelmissa, kun edellisessä kirjassa Tuhopolttaja Marian elämään astunut uusi miesystävä, salskea palomies Björn, kosii. Pienen empimisen jälkeen Maria suostuukin, mutta häävalmistelut katkeavat pian, kun Marian äiti kuolee äkillisesti.

Sitten Visbyn Ronehamnissa murhataan yksistään elelevä 92-­vuotias Heinz Meyer, entinen saksalainen sotilas. Kylässä tuntuu asuvan kovin monta muutakin enemmän tai vähemmän eksentristä asujaa, joilla on enemmän tietoja toisistaan kuin he aluksi haluaisivat myöntää. Yhtaikaa Meyerin tapauksen kanssa kirjassa kerrotaan yhdeksänvuotiaasta kovia kokeneesta pikku Mirelasta, joka katoaa oudosti kesäleiriltä. Lieneekö näillä kovin erilaisilta tuntuvilla tapauksilla sittenkin jotain yhdistäviä tekijöitä? Joutuessaan syvemmälle tutkimuksiin Maria joutuu myös pelkäämään lähipiirinsä ja lopulta oman itsensäkin puolesta.

Aitojanssonilaiseen tapaan tässäkin romaanissa on paljon henkilöitä ja paljon risteäviä juonenkulkuja, jotka sitten lopussa vedetään taitavasti yhteen. Ehkä tämän kirjan parasta antia oli se tapa, jolla kerrottiin monien eri sukupolvien lasten joutumisesta tavalla tai toisella uhreiksi: tietenkin kiusattu ja häväisty Mirela, toisaalta jo vanha Ella Funke, joka orvoksi jäätyään eli rakkaudettomana, mutta tavallaan myös Mirelan kiusaaja, oikea pikkupiru Måns, jonka taustat eivät myöskään ole kovin ruusuiset. Ja yksi näistä uhreista on ehkä myös Maria itse, jonka suhdetta äskettäin kuolleeseen äitiin valotetaan ihan uskottavasti. ­ Tokihan kirjassa kerrotaan jonkin verran myös toisen maailmansodan kauhuista, mutta jostain syystä tämä osuus kirjassa tuntui vähän sovinnaiselta ja moneen kertaan luetulta.

Jansson on joka tapauksessa eittämättömän taitava kirjailija, ja vaikka Maria Wernin hahmoon joskus toivoisikin vähän lisää särmää, on Hämärän lapset taattua dekkariviihdettä.