Jukka Oksaharju: Hajauta tai hajoa

Hajauta tai hajoa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Nordnetin blogeista tuttu Jukka Oksaharju käsittelee toisessa kirjassaan sijoittamista erityisesti hajauttamisen näkökulmasta. Kirjan johtotähtenä on sijoittajaguru Warren Buffett, jonka sijoittamistapaan kirjan anti pitkälti perustuu. Kirja pursuaakin sitaatteja Buffettilta ja tämän yhtiökumppaneilta.

Hajauta tai hajoa korostaa toki hajauttamisen tärkeyttä: liian keskitetty salkku on riskialtis. Hajautusta ei kuitenkaan tässä tarkastella pelkästään eri osakelajien lukumäärän perusteella. Entäpä jos asiaa tarkastelee yhtiöiden liiketoiminnan kautta? Esimerkeiksi Oksaharju nostaa esimerkiksi Sammon, joka omistaa sekä Ifin vakuutustoimintoja että ison siivun Nordean pankkitoimintaa. Näiden eri alueiden tuotto ei korreloi keskenään juuri lainkaan, eli omistamalla Sammon kautta molempia, voi odottaa tuottoa hyvinkin erilaisissa suhdanteissa. Toinen oivallinen esimerkki on Coca-Cola, joka toimii laajasti koko maailmassa: ostamalla Coca-Colan osaketta, saat vahvaa maantieteellistä hajautusta.

Oksaharju puhuukin kirjassa paljon osinkovetoisesta laatuyhtiösijoittamisesta. Rahaa tehdään ostamalla osuuksia yhtiöistä, jotka ovat hyviä ja tuottavat tasaisesti kasvavaa osinkotuloa, ei spekuloimalla osakkeiden arvolla pörssissä. Hyvä sijoitus on sellainen, että se kannattaa, vaikka pörssi pistettäisiin kiinni kymmeneksi vuodeksi.

Monille sijoittajille paras strategia on sittenkin pistää rahansa edullisiin ja järkeviin rahastoihin. Jos kuitenkin haluaa perehtyä pörssiyhtiöihin ja sijoittaa suoraan osakkeisiin, Hajauta tai hajoa tarjoaa paljon mielenkiintoista ajateltavaa ja mielestäni varsin hyvän pohjan salkun rakentamiselle.

Kirjaa selaillessa silmiin saattaa osua häijyn näköisiä kaavoja. Niitä ei kannata säikähtää: kirjasta saa paljon irti, vaikka ei teoriapuoleen kovin syvällisesti osaisi tai jaksaisi paneutuakaan. Aivan ensimmäiseksi sijoitusoppaaksi en tätä kirjaa kuitenkaan suosittelisi. Siihen käyttöön käy paremmin Mitä jokaisen kotiäidin tulee tietää sijoittamisesta tai Sijoituspokkari. Jos näiden kirjojen lukemisen jälkeen on yhä kiinnostunut osakkeisiin sijoittamisesta, Hajauta tai hajoa on opettavaista luettavaa.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...