Markku Rönkkö: Hajaannus

Markku Rönkkö oli minulle ennestään tuntematon kirjailija, tai niin ainakin luulin, kunnes luin hänen toimineen aikaisemmin mainosalalla ja kehittäneen kaikkien tajuntaan jääneen matkapuhelinoperaattorin sloganin ”Elämä on”. Hajaannus-romaanin luettuani uskon tosin, että jatkan myös hänen kaunokirjallisten tuotostensa parissa, sen verran mielenkiintoinen kokemus se oli.

Romaanin keskiössä on Kirre, joka on kokenut todella kovia lapsuudessa ja nuoruudessa. Hän kuitenkin ponnistaa päättäväisesti akateemiselle uralle opiskellen filosofiaa ja naistutkimusta, joten Simone de Beauvoir ja Luce Irigaray tulevat tutuiksi. Tutuksi tulee myös opiskelukaveri Elina, josta tulee Kirren paras – ja ainoa – ystävä. Elinan ja hänen poikaystävänsä Jeren kautta Kirren elämään astuu sitten Jali, tuleva puoliso, joka hänkin on perin oppinut, Venäjän ja länsimaiden suhteiden tuntija. Naistutkimusta ja kansainvälistä politiikkaa kirjassa vatvotaankin melko paljon, mutta sitä ei pidä etukäteen pelästyä, sillä Rönkkö käsittelee näitä kysymyksiä selkeästi ja ilmeisen suurella asiantuntemuksella.

Entä sitten, kun biologia vaatii osansa? No, perheeseen syntyy pieni Elias. Elämä on ulkoisilta puitteiltaan komeannäköistä, asutaan hienolla alueella, käydään parhaissa ravintoloissa ja taloutta hoitaa filippiiniläinen Abuelita. Mutta sitten seuraa romaanin nimen enteilevä hajaannus. Kirre vaipuu psykoosiin ja ulkoiset puitteet menettävät merkityksensä. Alkaa työ minuuden rakentamiseksi uudelleen.

Kaikessa akateemisuudessaan ja filosofisuudessaan Hajaannus on antoisa lukukokemus, eikä se tosiaankaan vaadi naistutkimuksen tai politiikan perusopintoja avautuakseen lukijalleen. Ehkä olisin mieluusti lukenut seikkaperäisemmänkin kuvauksen Kirren sairastumisesta, kun se nyt jäi vähän aavistuksenomaiseksi, mutta toisaalta kirjan lopussa avautuvat näkymät hänen lapsuutensa ja nuoruutensa ahdistaviin kokemuksiin puhuvat paljon sellaisinaan ja antavat kovasti mietittävää.