Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kersti Juvan tuotannon kartoittaminen johti tämän klassikon pariin. Pulitzerilla palkittu kirja on esiintynyt sekä rakastetuimpien että kirjastoissa haastetuimpien kirjojen listoilla. Siitä on myös Steven Spielbergin ohjaama elokuva, joka sai 11 Oscar-ehdokkuutta, mutta ei yhtään voittoa. Suomeksi tämä ei tainnut olla suurmenestys: vaikka suomennoksesta tulikin viisi painosta, esimerkiksi Tampereen kirjastoista löytyy yksi ainoa varastokappale.
Häivähdys purppuraa on kirjeromaani, joka sijoittuu Georgiaan maailmansotien väliseen aikaan. Kirjeitä kirjoittaa Celie, nuori musta nainen, joka osoittaa kirjeensä Jumalalle. Celie kirjoittaa ensimmäisen kirjeensä Jumalalle 14-vuotiaana jouduttuaan isänsä raiskaamaksi.
Alku on raju, mutta onneksi kirja ei ole sellaista kärsimyksessä vellomista, mitä asetelmasta ja alusta voisi kuvitella. Toki köyhien mustien naisten asema Georgiassa on onneton. Valkoiset eivät tässä ole edes se pahin vihollinen, vaan ne omat miehet, jotka alistavat, pahoinpitelevät ja käyttävät hyväkseen. Kirja saa laajempia näkökulmia, kun mukaan tulee Celien siskon Nettien kirjeitä Celielle. Nettie päätyy sattumalta Afrikkaan lähetyssaarnaajien kanssa ja raportoi elämästä siellä – aika kirpeää tekstiä sekin kyllä on.
Häivähdys purppuraa on kiehtova kirja. Se kuvaa Celien kasvua tietämättömästä ja kaikkeen alistuvasta tytöstä itsenäisemmäksi, itseään arvostavaksi ja viisaaksi naiseksi, ennen kaikkea toisten naisten tuella. Kirja kertookin paljon naisten välisestä ystävyydestä ja solidaarisuudesta. Eivät ne miehetkään aivan toivottomia ole, kasvua silläkin suunnalla nähdään. Elämä voi olla kovaa, mutta siinä on kauniit ja hyvät puolensa ja paljon lämpöä.
Kersti Juva on tehnyt oivaa työtä suomennoksen parissa. Celien kirjeiden kieliasu on alkuun todella kömpelöä ja lapsellista, mutta hioutuu ajan kuluessa paremmaksi ja oikeakielisemmäksi. Tämän rekisterinmuutoksen Juva on onnistunut tavoittamaan kirjassa mainiosti. Kyllä tämä neljänkymmenen vuoden takainen klassikko on edelleen lukemisen arvoinen.
