Häiriö on Itävallan kirjallisen kauhukakaran Thomas Bernhardin varhaisia töitä. Se kertoo lääkäristä, joka lähtee poikansa kanssa kierrokselle Itävallan maaseudulla. Aluksi kohdataan kievarinpitäjä, jonka vaimon juopunut miesjoukko on pahoinpidellyt. Tämä veriteko varjostaa teosta, eivätkä käänteet sen onnellisemmiksi muutu. Kuten Bernhard kirjoittaa: ”Maaseudulla raakalaisuus ja väkivaltaisuus olivat kaiken perusta. Raakalaismaisuus kaupungeissa ei ollut mitään verrattuna maaseudun raakalaismaisuuten, eikä väkivaltaisuus kaupungeissa ollut mitään maaseudun väkivaltaisuuteen verrattuna.”
Tätä on ensimmäiset kahdeksankymmentä sivua. Sitten kohdataan Hochgobernitzin ruhtinas Saurau, jonka mielipuolista monologia kuunnellaan seuraavat 120 sivua. Kirjan päähenkilöt ovat Bernhardin tapaan kuuntelevia korvia, joille ruhtinas Saurau vuodattaa sieluntuskaansa. Ongelmallinen suhde poikaan, ongelmallinen suhde omaan isään, ongelmallinen suhde koko Hochgobernitziin, omiin sisariin, uuden tilanhoitajan valintaan… Sauraun monologi on sukellus mielipuolisuuteen.
Raskasta luettavaahan tämä on, vaikka kirja on sivumäärältään lyhyt. Ensimmäiseksi tuttavuudeksi Bernhardin maailmaan suosittelen jotain muuta kirjaa; Vanhat mestarit oli esimerkiksi aika lailla lähestyttävämpi. Häiriö on kiinnostava kirja, jollain patologisella tavalla, sairaskertomuksena. Se piirtää ihmiskunnasta ja Itävallan maaseudusta synkän, epämiellyttävän kuvan. Hyvinkin unheimlich. Mielenkiintoisen kitkerä kirja.