Häpeän myöntää, etten lue kovin paljon lyriikkaa, ja silloinkin etupäässä niitä vanhoja tuttuja nimiä riimirunouden ajalta ja korkeintaan vähän Manneria; modernin runouden lukeminen on jotenkin jäänyt kaiken muun jalkoihin. Eivätkä ainakaan suuret kustantajamme paljon lyriikkaa julkaisekaan! Mutta sitten silmiini osui Raisa Jäntin nimi, ja päätin että tämä kirja, Grand plié, minun on saatava: balettia olen aina rakastanut, ja jostain syystä minua on kovasti kiehtonut myös baletin harjoittelun katseleminen, uppoaminen tähän maailmaan, joka on henkilökohtaisesti minulle täysin vieras, kun en ole yhtä ainutta balettituntia elämässäni läpikäynyt. Mutta täydellisen attitydin näkeminen baletin lavalla – tai harjoitussalissa – on kohottanut mieleni jonnekin irti maasta.
Mutta ei sen enempää minusta. Raisa Jäntin koskettava ja puhutteleva kirja ei sitten kerrokaan mitään valmiista teoksesta, ei esiripun äänestä tai jäykistä tutu-hameista tai tiaroista. Se sijoittuu kokonaan sinne harjoitussaliin ja kertoo, mitä tuon valmiin esityksen takana on: tunteja ja taas tunteja verta, hikeä ja kyyneleitä, monta kertaa viikossa, kärsimystä ja kipua, itsekieltäymystä ja täydellistä antautumista. Kiellettyjä rintoja, kuukautisia ja ihokarvoja: vain nuttura on oltava, ja senkin pitää olla juuri tietynlainen.
Miltä tuntuu vetää vatsaansa sisään koko ikänsä ja ehkä vielä senkin jälkeen? Miltä tuntuu venyttää aina vain lihaksia kuin muinaisessa kidutusvuoteessa?
Aina vain lisää lonkan uloskiertoa, aina vain lisää murskaantuneita varpaankynsiä, palelua, nälkää: riisikakut ja vihreät omenat mieliruokina. Tuntuu siltä että vaikka tanssijalle ruumis on tärkein työkalu, on se samalla suurin vihollinen: siihen koskee, se asettaa rajoituksia, jotka on aina ylitettävä, ja erityisesti se muuttuu. ”Kaikki on vaikeaa sen jälkeen kun täyttää 12.”, Jäntti kirjoittaa.
Luin tämän kirjan melkein hengästyneenä, yrittäen parhaani mukaan eläytyä. Yrittäen ymmärtää. Kivun todellisuus, kylmyyden todellisuus, nälän todellisuus.
Suosittelen tätä kirjaa jokaiselle, joka on omalla tavallaan lähellä balettia, on hän sitten itse tanssija tai vanhempi tai jopa tanssinopettaja. Tai sitten sille, joka luulee ettei pysty lukemaan nykyrunoutta. Suosittelen.