A. W. Yrjänän runot eivät tule lautaselle valmiiksi katettuna, vaan ne kuin vaativat lukijaa ajattelemaan toisenkin kerran sekä ottamaan selvää tekstien henkilöistä ja paikoista – hyvä niin. Grammatan tekstejä tekee mieli kypsytellä ja antaa niille useampi lukukerta. Jälkimaku on hieno.
Yrjänän runoissa kertoja voisi olla ikuinen löytöretkeilijä, joka hakee etsimäänsä, usein totuutta, merkkejä tai oikeaa tietä, vaikka ei ole edes varma onko niitä olemassa. Toisena tavaramerkkinä voisi pitää ajattomuutta. Saman tekstin voi ajatella nyky-Suomeen tai muinaiseen Kreikkaan. Yksinkertaisinta on ajatella nykyhetkeä, jossa nyt vaan Odysseus saattaa soittaa kelloa portilla tai luetaan Elisabet Pfalzilaisen kirjettä vuodelta 1648.
Esimerkiksi säe ja kirjoitus on ase, sitä tulee varoen käsitellä sopisi yhtä hyvin varoitukseksi Raamattuun tai Twitteriin.
Grammata on Yrjänän kuudes runoteos. Sanojen voima ja merkitys, kirjat, luominen, eri aikakaudet, historialliset paikat, jumalat ja ajattelijat ovat hänen tekstiensä tyypillisiä aiheita, mutta lähes aina jotenkin luontevasti yhdistyneenä minä-hahmon maailmaan. Yksittäiset runot ovat kuin aikamatkoja tai hetkiä loputtomassa kirjastossa. Toisaalta säkeissä on tarkkoja, arkisiakin yksityiskohtia ja ihmiskunnan tulevaisuus pohdituttaa.
Sillä maasta ei voi aina vain ottaa, eivätkä pelkät puheet riitä lannoitteeksi pitkään
Grammata on runokokoelma, jonka kanssa viihtyy pitkään.