Connie Veltfort (nykyään nimeltään Anna Veltfort) kasvoi 1950-luvulla vasemmistolaisessa perheessä, mikä ei tuolloin ollut Yhdysvalloissa aivan yksinkertaista. Aikakautta leimasi mccarthyismi eli kommunistivaino, mikä tarkoitti perheelle sitä, että Annan aatteellisen isäpuolen oli melkeinpä mahdotonta löytää töitä.
Perheen ongelmaan tuli kuitenkin 1960-luvun taitteessa ilmeinen ratkaisu. Fidel Castron valtaannousun myötä Kuubasta tuli houkutteleva paikka monille amerikkalaisille kommunisteille, niin myös Connien vanhemmille. Muutto Kuubaan tuntuu myös alusta alkaen hyvältä ratkaisulta. Perheelle tarjotaan ylellistä asuntoa rantahotellista muiden expattien parissa, ja elämä tuntuu alusta alkaen asettuvan uomiinsa. Myös Connie sopeutuu paikalliseen elämänrytmiin vaivatta.
Valitettavasti tarina ei pitkään jatku aivan näin ruusuisena. Connie saa jo nuorena huomata, että miesten sijaan hänen huomionsa vievätkin hänen naispuoliset ystävänsä. Homoseksuaalisuus on kuitenkin Kuubassa tabu ja asiat eivät varsinaisesti helpotu, kun vuonna 1965 koulut valtaa La Depuración, puhdistus, joka kohdistuu homoseksuaaleihin, vastavallankumouksellisiin ja uskovaisiin.
Vaatimukset ideologisesta puhtaudesta tekevät elämästä jatkossakin hankalaa. Vuoden 1968 syyskuussa tapahtuva massiivinen poliisiratsia, ”operaatio hippi”, kohdistuu paitsi homoseksuaaleihin niin myös nuoriin, jotka pukeutuvat farkkuihin ja minihameisiin ja kuuntelevat ”kapitalistista” musiikkia. Connien elämä on erikoinen yhdistelmä nuoruuden aatteellista kirkassilmäisyyttä, mutta toisaalta myös loputonta salailua ja teeskentelyä.
Vaikka Connie ja perheensä miten yrittävätkin sopeutua ja tukea vallankumouksen henkeä, on tavoite mahdoton ja lopulta Connien vanhemmat joutuvat lähtemään maasta johtuen yhteyksistään Neuvostoliiton kommunisteihin. Connielle lähtö ei tule kyseeseen, varsinkaan ilman rakastettuaan, mutta sekin on lopulta helpommin sanottu kuin tehty.
Goodbye, My Havana on kasvutarina, johon liittyy nuoren Connien sekä ideologinen että seksuaalinen herääminen ja unelmien murskaantuminen kummankin suhteen. Siitäkin huolimatta muistelma on kirjoitettu suurella empatialla. Veltfort ei sorru saarnaavaan jälkiviisauteen, vaan kertoo asioista inhimillisestä näkökulmasta, miten ihmiset aikanaan kokivat tapahtumat. Kirja suorastaan huokuu rakkautta Kuubaa kohtaan. Goodbye, My Havana on siten hyvin inhimillinen ja tunnelmaltaan jopa haikea teos.
Näin sarjakuvana Goodbye, My Havana on mielenkiintoinen myös toisesta syystä. Yleensä sarjakuvissa kerronta nojaa enemmän kuviin, siihen että asioita pikemminkin näytetään kuin kerrotaan. Veltfortin kerronnassa teksti kuitenkin ehdottomasti dominoi kuvaa. Välillä tekstiä on jopa niin paljon, että se tekee kerronnan tukkoiseksi, eikä asiaa auta hieman raskaslukuinen typografia. Muistelmat olisi kenties voinut kertoa kevyemmälläkin otteella, mutta toisaalta on ihan positiivista, että Veltfort ei halua kertoa pelkästään omista kokemuksistaan, vaan rinnastaa kokemansa Kuuban poliittiseen kehitykseen. Aihe onkin kieltämättä mielenkiintoinen ja historiaa tulee käsiteltyä sarjakuvassa siinä määrin, että sarjakuvaa voi suositella myös ihmisille, jotka etsivät aiheesta tietokirjaa. Mielenkiintoinen teos, suosittelen!