Itä-Pakistan rimpuili vuonna 1971 eroon Pakistanista, joka ei ollut huolehtinut kaukaisen itäosansa oloista mutta vastusti sitten verisesti sen itsenäistymistä. A Golden Age kuvaa Bangladeshin yhdeksän kuukautta kestänyttä itsenäisyystaistelua. Sota jakoi kansaa, sukuja ja perheitä; bengalit nousivat vastarintaan, mutta oli myös hallitukselle uskollisia. Kirja on kuvaus yhden perheen vaiheista uskonnollisten, etnisten ja poliittisten voimien ristivedossa.
Kun sota vyöryy Dhakaan, leskiäiti Rehana on juuri järjestämässä juhlaa opiskelijapojalleen Sohailille, tyttärelleen Mayalle ja ystävilleen. Juhlat ovat hetkessä ohi ja uusi tilanne jokaisella. Ajan oloon Rehana saa tietää Sohailin ja Mayan liittyneen vastarintaliikkeeseen eikä voi jäädä syrjästä seuraamaan. Niinpä äiti peloton löytää oman tehtävänsä.
Kirja on yhtaikaa sekä rankka että viihdyttävä lukukokemus. Kirjailija ei vie henkilöitään ennalta arvattaviin kohtaloihin matkan varrellakaan, ja kaikkein puhuttelevimman käänteen hän säästää loppuun. Anam kirjoittaa autenttisesti kuin olisi ollut itse mukana, vaikkei ollut tuolloin syntynytkään. Hän keräsi tietoja vapaustaisteluun osallistuneilta vanhemmiltaan ja sadoista haastatteluista. En tiedä, monenko lukijan käsiin englanninkielinen teos osuu, mutta on se vinkkinsä ansainnut. Minä olen niin kovaksikeitetty lukija, että harvoin törmään kirjaan jota ”en malta laskea käsistäni”. Tässä oli yksi.