2600-luvulla eletään transhumanistisessa singulariteetinjälkeisessä yhteiskunnassa, jossa liikkuminen tapahtuu teleporteilla, tietoisuuden voi skannata tietokoneelle ja siirtää ruumiista toiseen, ihmisiä voi kopioida, kokoajat tuottavat tarvittavat tavarat tyhjästä ja raskas sensuurisota on repinyt yhteiskunnan hajalle.
Päähenkilö Robin osallistui sotiin, mutta on nyt siviilissä. Päästäkseen eroon sotamuistoistaan Robin on käynyt raskaissa muistinpoisto-operaatioissa. Toipuessaan hänet kutsutaan kokeeseen, jossa joukko ihmisiä suljetaan pimeitä aikoja, 1900-luvun loppua ja 2000-luvun alkua, mallintavaan yhteisöön. Singulariteetinjälkeiseen runsauteen tottuneelle nykyajan elämä on luonnollisesti pirullista puuhaa.
Charles Stross ei tyydy irvailemaan nykyajan typeryyksille, vaan keittää kokoon melkoisen mysteerijuonen. Koeyhteisössä, lasitalossa, kaikki ei suinkaan ole kunnossa vaan jokin on hyvin pahasti vialla. Puhumattakaan siitä, että joku yritti jo lasitalon ulkopuolella saada Robinin hengiltä, syystä jonka Robin on varmasti joskus muistanut. Muistinmenetys ja identiteetin epävarmuus ovat muutenkin vahvoja teemoja kirjassa.
Singularity Sky oli jo hyvä, mutta mieltäkääntävän erinomainen Glasshouse nostaa viimeistään Charles Strossin nykyscifin ehdottomaan kärkeen. Suosittelen, ja suuntaan oman nokkani kohti Strossin muita kirjoja.