Cornelia Bujin, Giovanna Motta, Hannu Palosuo ja muut: Glamour : Pukuloistoa valkokankaalla

Glamour pukuloistoa valkokankaalla

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Italialainen elokuvapuvustamo Tirelli Costumi tunnetaan tinkimättömästä laadustaan ja yrityksen valmistamat puvut ovatkin vuosien mittaan voittaneet useita Oscar-palkintoja ja ehdokkuuksia. Tirelli Costumi ei ollut itselleni tuttu ennen tämän kirjan avaamista, mutta eräs seikka pistää heti kirjaa selatessa silmään: kaikki puvustukset ovat lähinnä historiallisiin elokuviin tai teatterinäytelmiin.

Syy tälle painotukselle paljastuu pian. Puvustamon perustaja Umberto Tirelli (1928–1992) ymmärsi jo varhain, että historiallisessa puvussa ei ole kyse vain siitä miltä vaate näyttää, vaan puvun valmistustapa on autenttisen lopputuloksen kannalta aivan yhtä tärkeä yksityiskohta. Nimittäin, tapa jolla eri historiallisina aikoina liikuttiin tai vaikka ihan vain istuttiin, johtui ennen kaikkea vaatteiden materiaalista ja siitä miten vaatteet oli leikattu. Näyttelijän kannalta oikeanlaiset vaatteet ovat siten ehdottomasti tärkeä elementti, jonka avulla voidaan saavuttaa näyttelytyössä haluttu lopputulos.

Tämä ymmärrys yksityiskohtien päälle on se määräävin ero Tirelli Costumin ja muiden laadukkaiden puvustamoiden välillä. Välillä autenttisen lopputuloksen tavoittelu menee hämmästyttävän pitkälle. Otetaan esimerkiksi vuoden 1984 Amadeus-elokuva, jossa jollain näyttelijöillä oli päällään jopa aitoja 1700-luvun vaatteita! Umberto Tirelli onkin tunnettu myös laajasta historiallisten vaatteiden kokoelmastaan, jota niin ikään valoitetaan kirjassa.

Glamour : Pukuloistoa valkokankaalla perustuu Serlachius-museo Gustafissa olevaan samannimiseen näyttelyyn. En ole itse näyttelyä nähnyt, joten ei siitä sen enempää, mutta näyttelykirjassa tämä näkyy siinä, että kirjan tekstit on kirjoitettu kolmella kielellä. Kirjassa ei siis ole ihan niin paljon luettavaa, kuin voisi sivumäärän puolesta kuvitella. Kirjan ensimmäinen kolmannes esittelee Tirelli Costumin ja tietysti elokuviien roolipukujen historiaa näin yleensä. Kirjan varsinainen pihvi on kuitenkin itse roolipuvut, joita on valittu muun muassa elokuvista Marie Antoinette, Englantilainen potilas, Fellinin Casanova ja onpa mukana myös puvustusta tv-sarjasta The Young Pope – piru vai pyhimys.

Kirja on tässä vaiheessa sanalla sanoen aivan ihastuttavaa luettavaa. Yksityiskohtaiset valokuvat näyttävät asut tarkasti ja vaatteista on helppo saada hyvä kuva. Harmillista kyllä yksittäisistä asuista ei kuitenkaan ole tarjolla mitään anekdootteja, jotka valaisivat luomisprosessia ja sen haasteita sen kummemmin. Olisi ihan mielenkiintoista lukea jonkun tämän ammattikunnan edustajan muistelmat joskus, mutta onneksi kirjan lopusta löytyy sentään Tirelli Costumin pukusuunnittelijoiden elämäkertatietoja, jos ei muuta. Mikäli puvustus ja elokuvateollisuus kiinnostavat, niin tähän kirjaan kannattaa ilman muuta tutustua. Upea kirja.

Silvia Manganon rooliasu elokuvasta Kuolema Venetsiassa.

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka haluaa sarjakuvien valloittavan maailman. Siinä sivussa tulee luettua myös kaikenlaista muuta kirjallisuutta, josta tietokirjallisuus erityisesti herättää uteliaisuuden: voi kun olisikin mahdollista tietää kaikesta kaikki! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 325 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...