Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Mitä hylkyihin tulee, Itämeri on oikea aarreaitta. Itämerestä arvioidaan löytyvän jopa 100 000 hylkyä ja johtuen kylmästä ja vähäsuolaisesta vedestä, hylkyjä tuhoavat laivamadot eivät myöskään viihdy meressä. Hylkyjä ei siis ole vain paljon, ne ovat myös poikkeuksellisen hyväkuntoisia. Ennen tätä kirjaa en kuitenkaan aivan ymmärtänyt kuinka hyväkuntoisia hylyt voivat ollakaan. Sukeltajat Jonas Dahm ja Carl Douglas ovat koonneet vuosikymmenien kokemuksensa hylkyjen parissa näiden kansien väliin ja lopputuloksena on aivan uskomaton valokuvallinen matka maailmaan joissa aika on pysähtynyt ikuisiksi ajoiksi.
Kirjassa on mukana lukuisia tuntemattomaksi jääneitä aluksia, mutta ehkä mielenkiintoisimmat hylyt ovat kuitenkin niitä joiden historia tiedetään. Historiallisesti kirjan mielenkiintoisin tapaus on kenties Mars, Ruotsin laivaston lippulaiva, joka upposi meritaistelussa 1564. Aikakauden suurimpiin laivoihin kuulunut Mars oli valtava, jopa suurempi kuin myöhemmin rakennettu Vasa. Toisin kuin Vasa, tätä laivaa ei kuitenkaan olla ihan heti nostamassa merenpohjasta, sillä laiva upposi kun sen ruutivarasto syttyi tuleen ja alus räjähti. Laivan mukana vajosi jopa 800 miestä ja nykyään merenpohjassa odottaa surullinen näky: laivan toinen puolisko on käytännössä muodoton lautakasa, jossa tykit ja kansirakenteet ovat levinneet sikin sokin toistensa päälle.
Kirjoittajat puhuvat kirjassa paljon vainajien kunnioittamisesta. Kuvia katsellessa väistämättä muistaa, että jokainen näistä tapahtumista on ollut jonkinaisteinen tragedia, vaikka kaikista haavereista ei toki tullut kuolonuhreja. Kirjan epäilemättä kaunein hylky, Therapia, on onnekas esimerkki tällaisesta laivasta.
Itämerellä on joka tapauksessa tapahtunut historian suurimmat merikatastrofit. Wilhelm Gustloffin uppoamisessa 1945 kuoli jopa 10 000 ihmistä, Goyan ja Steuben turmissa kuoli niin ikään tuhansia ihmisiä. Vaikka kirjoittajat puhuvat näistä kuuluisista hylyistä, kuvia niistä ei ole – kenties kirjan viimeistä kuvaa lukuunottamatta. Sen sijaan mukaan on otettu unohdettu Cap Guir, joka edellä mainittujen laivojen tapaan kuljetti evakuoituja siviilejä pois Saksan valtakunnan itäosista. Laiva kohtasi lopulta kohtalonsa venäläisten torpedopommittajien käsissä.
Mainittava on myös Hansa, joka on kenties suomalaisille hieman tuntemattomampi laiva mutta Ruotsissa sen uppoaminen oli modernin ajan suurin merikatastrofi ennen Estonian uppoamista. Myös Hansan kohtalona oli joutua sotatoimien kohteeksi. Visbyn ja mantereen välillä liikennöivä lautta joutui sukellusveneen upottamaksi 1944 ja vain kaksi sen matkustajista selviytyi. Kirjasta huomaa, että tämä on selkeästi tekijöille henkilökohtaisesti koskettavin sukellus. Laiva upposi niin nopeasti, että siinä on vieläkin pelastusveneet ja pelastusrenkaat kiinni.
Hylyistä kun puhutaan, niin väistämättä esiin nousee kysymyksiä myös uponneista aarteista. Niitäkin kirjasta löytyy. Uponneista rahtilaivoista näkyy löytyvän kaikennäköistä; ainakin kaunista posliiniesineistöä, eräässä 1700-luvun hylyssä iso kasa viulunosia ja yllättävää kyllä, yhdessä satavuotiaassa hylyssä mm. yllättävän hyvin aikaa kestänyt indigonsininen kangaskappa. Väistämättä herää kysymys, miten yleistä on, että sukellusharrastajat vievät tällaisista hylyistä esineistöä omin lupineen pois? Sitä kirjassa ei sen kummemmin spekuloida.
Kirja nojaa ennen kaikkea upeisiin kokosivun kokoisiin kuviin. Vaikka Itämeren vesi ei tunnetusti ole kaikkein kirkkainta, hylyt on saatu valaistua monen sukeltajan voimin niin hyvin, että kuvista saa hyvin selvää. Tosin Douglas mainitsee, että ihan helpolla tähän lopputulokseen ei päästy. Jotkut hylyt vaativat useita sukelluksia, jotta saatiin kuvattua tarpeeksi kirkkaissa olosuhteissa.
Tekstiä kirjassa ei siten ole ihan hirveästi. Tekstit on sijoitettu erikseen aina jokaisen lukun viimeiselle aukeamalle, minkä vuoksi aina välillä piti hyppelehtiä edestakaisin tekstin ja kuvien välillä, kun tekstissä puhuttiin jostain kuvasta löytyvästä yksityiskohdasta. Ei ehkä ihanteellisin ratkaisu, mutta kaipa sen kanssa voi elää. Tekstin suhteellisen vähäinen määrä tarkoittaa sitä, että tätä kirjaa voi suositella myös sellaisille, joille ruotsinkieli ei ole vahvin osaamisalue. Itse asiassa suosittelen kirjaa siinäkin tapauksessa vaikka ei osaisi ruotsia lainkaan, sen verran komeaa katsottavaa kirja on. Ghost ships on kaikkiaan uskomattoman kiehtova teos, todellinen aikamatka historiaan. Tästä aiheesta todellakin toivoisin kirjoja ilmestyvän enemmänkin.
