”Kärsimykseni tragedia soittaa omaa sävelmäänsä. Jo riittää, jo riittää tragedia… Kärsimystä ei voi poistaa, kärsimys on elämää. Jos haluaa elää, pitää kärsiä. Tai toisin: palkkioksi kärsimyksestä saa elää… Kärsimykselle en voi mitään, mutta haluan muuttaa tämän sävelmän. Koska en jaksa enää pidempään. Olen kokenut jo ihan liikaa…!” 26.1.1944
Nuoren tytön päiväkirjasta selviää, että elämä suljetussa ghetossa oli taistelua hengissä säilymisestä siinä missä keskitysleireilläkin. Myöhemmin laskettiin että tästä Łódźin neljännesmiljoonan asukkaan juutalaisghetosta selvisi hengissä alle tuhat.
Enemmän kuin päiväkirjaa luen sen oheismateriaalia, sillä tämä Anita Friedmanin toimittama kirja on paljon muutakin kuin 14-vuotiaan tytön pitämä päiväkirja suljetusta ghetosta. Tämä on myös jännittävä etsimistarina siitä, kuinka Rywka Lipszycille kävi puolivuotisen päiväkirjanpidon jälkeen vuonna 1944.
Nuhjuisen päiväkirjan löysi neuvostoarmeijan naislääkäri Auschwitzin porteilta vuonna 1945; päiväkirja kulkeutui Omskiin ja ajan myötä Moskovaan. Vuonna 1995 lääkäri-isoäidin löytämä päiväkirja kulkeutui perintökaluna pojantyttären mukana Amerikkaan, Pohjois-Kalifornian holokaustikeskukseen: kyseessä henkeäsalpaava harvinaisuus.
Alkoi Rywkan myöhempien elämänvaiheiden jäljitys monin voimin ja tahoin pitkin maailmaa. Monien tutkimusten jälkeen kirja ilmestyi vuonna 2015 – 70 vuotta löytymisensä jälkeen.
Serkukset, sisarukset Minia ja Estusia, joiden äidin huostassa gheton kurjuudessa Rywka pikkusiskonsa Cipkan kanssa asui oman isän ja äidin kuoltua, löydettiin maailmalta, mutta eivät hekään pysty auttamaan Rywkan myöhempien vaiheiden selvittelyssä muuta kuin sen, että ghetosta jouduttiin Auschwitziin, Mengelen lajittelun jälkeen Christianstadtiin työleirille viemäriputkia kaivamaan talven ankaruuteen. Saksalaisten tappion kolkuttaessa leiriläiset lähetettiin kuolemanmarssille Bergen-Belsenin leirille: kuuden viikon ajan marssittiin 40-60 kilometrin päivämatkoja. Perillä kuolemansairas Rywka jäi sairaalaan makaamaan Minian ja Estusian päästessä Ruotsiin kuntoutukseen.
Nyt sisarukset Ester Burstein, Estusia (Estera) Lipszyc, ja Mina Boier, Minia Lipszyc, elävät Israelissa pirteinä vanhuksina, minkä kirjan värivalokuva vuodelta 2012 näyttääkin.
”Nykyään on vaikea uskoa, että kaikki se kärsimys oikeasti tuli osaksemme.” Ester Burstein
Rywkan kohtalon etsintä jatkuu, tekijät pyytävät vihjeitä 15.9.1929 syntyneestä Rywka Lipszycistä, joka kysyy päiväkirjassaan helmikuun koleudessa perustavanlaatuisen kysymyksen ja johon kysymykseen voimme kaikki yhtyä suureen ääneen:
”Miksi? Mitä varten? Minkä tähden tämä kaikki?” 12.2.1944