Vuoden 1986 suureksi seurapiiritapahtumaksi suunniteltu ”Vuosisadan luontoristeily” Galápagossaarille menee mönkään, kun maailmantalouden ylle ilmestyy harmaita pilviä. Kokonaiset kansakunnat menevät nopeasti konkurssiin, kun ihmisten suurten aivojen niin kovasti kalliina pitämät paperilappuset yhtäkkiä menettävät arvonsa. Samoihin aikoihin ympäri maailman alkaa levitä ihmisen munasoluja syövä bakteeri, joten ihmiskunnan koko tulevaisuus on vaakalaudalla. Vain pieni joukko pelastuu, mutta heidänkin tulevaisuutensa näyttää melko synkältä ennen astumista jälkielämän siniseen tunneliin. On pakko sopeutua ympäristön vaatimuksiin.
Kurt Vonnegutin Galápagos tutkii ihmiskunnan evoluutiota risteilykatastrofia seuraavan miljoonan vuoden aikana. Suurin ihmisen ongelmista oli hänen suuret aivonsa. Niinpä eristyksiin Galápagossaarille jääneissä ihmiskunnan rippeissä luonnonvalinta alkaa suosia vähitellen virtaviivaisempaa kallomallia jo pelkästään uinnin ja kalastuksen mahdollisuuksien parantamiseksi. Pienet aivot – ei ongelmia!
Lasken Galápagoksen ehdottomasti Vonnegutin kärkiteosten joukkoon, yhdeksi parhaista koskaan lukemistani kirjoista (olenkin nyt lukenut sen jo ehkä neljästi). Se on näkökulmansa ja hurjan aikaperspektiivinsä vuoksi mahtavaa mielikuvituksen lentoa. Vonnegut on pisteliäs ja kriittinen, mutta ennen kaikkea Galápagos on aivan poikkeuksellisen hauska kirja. Suurten aivojensa orjuuttamat ihmiset saavat kaikenlaista ääliömäistä mieleensä surkuhupaisten tapahtumien ja uskomattomien yhteensattumien seuratessa toisiaan.
Tätä kirjaa on vaikea olla rakastamatta. Jos vino huumori yhtään kiehtoo suuria aivojasi, on Galápagos aivan varma valinta. Jättisuositus!