Reaktorionnettomuus on kertaus sille mikä tapahtui Hiroshimassa 1945. Ja se mikä tapahtui Fukushimassa on muistutus siitä opetuksesta jonka Hiroshima meille antoi, mutta jota meillä ei ollut ymmärrystä painaa mieleemme.
Kenzaburo Oe (Nobel-palkittu kirjailija)
Fukushima ikuisesti on hieman toisenlainen matkakertomus. Pirkko Lindbergin johdolla reissataan ja tavataan joukko tavallisia japanilaisia, joilla on sanansa sanottavana sekä Fukushiman onnettomuudesta että sen jälkipyykistä, jolle ei näytä loppua tulevan.
Joukossa on niin ihmisiä, jotka ovat pysyvästi joutuneet muuttamaan Fukushiman alueelta muualle, kuin myös ihmisiä, jotka eivät alueelle uskalla enää palata, hallituksen painostuksesta huolimatta. Haastateltavien penkille pääsee myös Martti Turunen tai kuten hänet nykyään paremmin tunnetaan Marutei Tsurunen, suomalaissyntyinen japanilaispoliitikko.
Japanilaisten suhde ydinvoimaan ja luottamus hallintoon tuntuu kirjan mukaan olevan vähintäänkin haasteellinen; hallinnon on koettu vähättelevän tilannetta eikä virallisesti määritellyille turvarajoille löydy luottamusta. Epäluottamus tuntuu perustellulta sikäli, että vuonna 2014 voimaan tulleen lain mukaan Japanin ydinvoimaloiden turvallisuus on valtionsalaisuus, joista ei ulkopuolisille kerrota yhtään mitään.
Tällä hetkellä Fukushiman ympärillä on 20 kilometrin turva-alue, mutta kohonneita säteilyarvoja mitataan paljon sen ulkopuolellakin. Tietyillä alueilla Fukushiman prefektuurissa asuvia lapsia kutsutaan ruukkukasveiksi, sillä säteilyn pelossa heidät pidetään turvassa sisätiloissa.
Pelko ja epäluottamus ovat luoneet Japanissa tilanteen, jossa tavallinen kansalainen ei tiedä enää mihin tietoon luottaa ja valitettavasti tämä koskee myös kirjan lukijaa. Koska kirjassa pääasiallisesti haastatellaan tavallisia ihmisiä, ei ydinfyysikkoja, on toisinaan vaikea sanoa, ovatko ihmisten pelot aina missä määrin perusteltuja. Lindbergin oma näkemys ydinvoimasta on ehdottoman negatiivinen, joten mikään puolueeton katsaus ydinvoimasta kirja ei yritäkään olla.
Matkakertomuksena Fukushima ikuisesti toimii silti oikein hyvin. Mediauutisoinnin ongelma on aina ollut lyhyt aikajänne; ei kestä kauan, kun huomio ja otsikot siirtyvät toisaalle. Sen vuoksi onkin tärkeää, että löytyy tällaista niin sanottua ”jälkipyykki” -kirjallisuutta, jossa tapahtuman vaikutuksia pyritään tarkastelemaan jälkeenpäin laajemmasta perspektiivistä.