Guillaume Singelin: Frontier

Frontier

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Guillaume Singelinin piirustustyyli saattaa olla värikkään suloinen, mutta näin muuten tulevaisuus ei näytä aurinkoiselta. Korporaatiot hallitsevat aurinkokunnan resursseja kuin läänityksiä ikään, ja pienen ihmisen mahdollisuudet hallita kohtaloaan on tällaisessa maailmassa vähäiset. Pyristelijöitä silti riittää. Tiedemies ja insinööri Ji-Soo saa nähdä kuinka hänen tiedeprojektinsa valuu väärien käsien haltuun. Avaruudessa syntynyt duunari Alex puolestaan kyllästyy olemaan nimetön pelinappula, ja palkkasoturi Camina alkaa epäillä, että jatkuva taistelu resursseista ei ehkä ole kaiken tuskan väärti. Jokainen heistä lähestyy omaa tapahtumahorisonttiaan, jonka jälkeen paluuta menneeseen ei enää voi olla.

Frontier on upean eeppistä tieteiskerrontaa, vaikka siinä ei olekaan selkeän tavoitteellista juonta kuten voisi ehkä ensimmäisen kappaleen kuvauksesta kuvitella. Tarina ei siis kerro mistään suoraviivaisesta avaruustyöläisten vallankumouksesta, tai siitä miten tiimi yhdessä pelastaa maailman. Sarjakuvaa lukiessa mietinkin, että mihin juoni lopulta oikein polveilee – ja mitään spoilaamatta – se päätyykin aika yllättävään ja kauniin haikeaan paikkaan.

Kaksi ruutua sarjakuvasta

Frontieria voisi kuvailla Hisae Iwaokan Saturn Apartmentsin ja Makoto Yukimuran Planetesin rakkauslapseksi. Yhteisiä nimittäjiä riittää. Lähiavaruus on niin roskan täyttämä, että se alkaa muodostaa jo vakavan uhan avaruusmatkailulle, ja tämä on Frontierin merkittävimpiä juonielementtejä. Frontier myös pohtii mitä avaruuteen sopeutuminen lopulta oikein tarkoittaa ihmiselle. Kuten Planetes, Frontier päätyy haikeaan johtopäätökseen missä paluuta vanhaan ei välttämättä välttämättä enää ole. Avaruuden oloihin syntynyt ja sopeutunut ihminen ei kykene enää irrottautumaan keinoteikoisesta ympäristöstään, vaikka kaipuu jonkin puhtaan ja luonnollisen äärelle olisi miten kova. Sarjakuvan raskaita teemoja kuitenkin tasapainottaa lempeä inhimillisyys. Frontier on pohjimmiltaan toiveikas tarina, vaikka siinä onkin läsnä monia dystooppisia elementtejä.

Singelinin tyyli tukee kerrontaa hienosti. Chibi-tyyliset hahmot ovat suloisia, mutta kuten todettu, lapsenomainen ulkoasu on pettävä. Väkivaltaa sarjakuvassa on vähän, mutta silloin kun on, se hätkähdyttää. Pehmeäpiirteiset pikku-ukkelit väkivallan kohteina tuntuvat enemmän selkäytimessä kuin jos tyyli olisi realistisempi. Kuvituksen taso on vielä oma asiansa. Tarkan kynän miehenä Singelin taikoo aivan käsittämättömän upeita kuvituksia, jotka pursuavat vaikka mitä teknisiä vimpaimia ja tilpehööriä. Sarjakuva on suurikokoinen, mutta silti silmät alkavat harittaa kaikkia yksityiskohtia ihaillessa. Erityisesti avaruusasemat näyttävät upeilta!

Frontier on siten aikamoisen upea tapaus, sekä tarinaltaan että ulkoasultaan. Mikäli scifi tuntuu yhtään omalta genreltä, tähän kannattaa ehdottomasti tutustua. Frontier on visuaalinen ja kerronnallinen helmi, joka jättää lukijan pohtimaan avaruuden kauneutta ja ihmisen haaveiden haurautta.

Esimerkkisivu sarjakuvasta

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka haluaa sarjakuvien valloittavan maailman. Siinä sivussa tulee luettua myös kaikenlaista muuta kirjallisuutta, josta tietokirjallisuus erityisesti herättää uteliaisuuden: voi kun olisikin mahdollista tietää kaikesta kaikki! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...