Monica Brown ja John Parra: Frida Kahlo och alla hennes djur

Frida Kahlo och alla hennes djur

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Frida Kahlo och alla hennes djur käsittelee taiteilija Frida Kahlon elämää mielenkiintoisesta näkökulmasta. Monet Frida Kahlon omakuvathan tunnetusti sisältävät myös eläimiä: apinoita, papukaijoja ja perhosia. Kahlo oli eläinrakas ja hänellä oli runsaasti lemmikkejä jo ihan lapsesta saakka, mutta asiaan liittyy enemmänkin. Frida Kahlon terveydentila ei ollut aina kovinkaan hyvä, ja hän sai erityistä lohtua eläinystävistään monien sairausjaksojensa ajan.

Esimerkkiaukeama Frida Kahlo och alla hennes djur -kirjasta

Itse asiassa Frida Kahlon koko taiteellinen ura sai oikeastaan alkunsa erään vakavan onnettomuuden jälkeen. Kuukausien mittainen sairaalajakso muuttui siedettäväksi, kun Fridan äiti ripusti hänelle erityisen telineen ja peilin, jotta Frida voisi viihdyttää itseään maalaamisella. Suunnitelma onnistui ja ensimmäinen Fridan kuuluisista omakuvista valmistuikin jo seuraavana vuonna.

Kirjassa on siten tavallaan kaksi tasoa. Toisaalta se korostaa miten vaikeistakin tilanteista voi ponnistaa ja löytää inspiraatiota ja sitten on se herttaisempi puoli. Tai kuten Monica Brown kuvaa, eläimet olivat Fridalle hänen lapsiaan, ystäviään ja myös inspiraation lähteitä. Kaunis tarina kaikkiaan. Kuvittaja John Parra on myös pistänyt kirjassa parastaan. Värimaailma on uskomattoman viehättävä, ja Parra on hyödyntänyt taitavasti erilaisia maalitekstuureja, jotka elävöittävät kuvituksia todella hienosti. Lopputulos on kaikkiaan vaikuttava.

Ehkäpä kirjan loppuun olisi voinut kuitenkin liittää myös maalauksen tai pari myös itse Frida Kahlolta. Oletettavasti useimmille lapsille tämä kirja on ensimmäinen kosketus taiteilijaan, joten olisi ollut hauska veto liittää loppusanoihin pari maalausta, jossa konkreettisesti näkyy miten eläimet näkyivät Fridan taiteessa. Siltikin, erinomainen kirja tietokirja erinomaisesta taiteilijasta, suosittelen!

Esimerkkiaukeama Frida Kahlo och alla hennes djur -kirjasta

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka haluaa sarjakuvien valloittavan maailman. Siinä sivussa tulee luettua myös kaikenlaista muuta kirjallisuutta, josta tietokirjallisuus erityisesti herättää uteliaisuuden: voi kun olisikin mahdollista tietää kaikesta kaikki! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...