Dess Terentjeva: Freestyle

Freestyle

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Dess Terentjevan vuonna 2021 ilmestynyt säeromaani Ihana teki vaikutuksen sillä, miten raikkaita näkymiä se nuorten elämään tarjosi. Sen pohjalta tieto Terentjevan uudesta säeromaanista oli erittäin tervetullut.

Freestyle sijoittuu tanssin maailmaan. Sen pääosassa ovat lukioikäiset ystävykset Kai ja Mandi, joita yhdistää tanssiharrastus. Kai ja Mandi ovat olleet ystäviä aina, mutta vaikka muut mitä ajattelevat, mitään romanttista viritystä heidän välillään ei ole. Mandi on kiinnostunut tytöistä ja Kai alkaa kirjan edetessä hahmottaa olevansa aseksuaali.

Tarinaa kerrotaan Kain näkökulmasta. Kain kannalta Mandin ihastumiset vaikuttavat pelottavilta: mitä Kain ja Mandin ystävyydelle käy, jos Mandi rakastuu johonkin tyttöön? Onko ystävälle enää tilaa? Toinen huolenaihe on sitten tanssitaitojen kehitys. Kirjan alussa valmistaudutaan kevätnäytökseen ja ollaan tuskallisen tietoisia syksyllä edessä olevista edistyneemmän ryhmän koe-esiintymisistä.

Säeromaanin vapaamuotoinen tyyli sopii hienosti näin tanssilliseen kirjaan. Teksti elää ja hengittää ja tanssahtelee menemään. Terentjeva onnistuu välittämään tanssituntien tunnelman hienosti. Samoin nuoruuden epävarmuuksien ja pelkojen kuvaajana hän on erinomainen. Asioista puhumisen vaikeus tiivistyy säkeisiin hienosti.

Aseksuaalisuus on noussut mukavasti esille jo useammassa nuortenkirjassa. On hienoa, miten erilaiset identiteetit ja tavat olla yleistyvät kirjoissa, koska omaa identiteettiään pohtivalle nuorelle on hyväksi nähdä, miltä eläminen ja oleminen voi näyttää. Seksuaalisuutta tunkee siinä määrin joka tuutista, että aseksuaalisille nuorille on varmasti lohdullista nähdä mallia, että ilmankin voi elää täysipainoista elämää.

Kai ymmärtää:
Ihminen on taipuvainen lokeroimaan
ja se on joskus hyväksi meille
Mutta jaksaaksemme panssareita
meidän on oltava
freestyle-tanssijoita

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...