Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tämä kirja jäi mieleen! Ei sivumäärän takia, sillä 68 sivusta tekstiä on vain 44 sivua ja niissäkin sanat on aseteltu hyvin ilmavasti. Kustantajan takakansitekstin mukaan kirja on romaani ja romaanina ”ennennäkemätön, vimmainen yritys tallentaa Francis Baconin rujo maalaustyyli paperille”.
Ennennäkemätön ja vimmainen, voimakas ja kiinnostava kirja on, mutta onko se romaani vai runo. Vai molempia vai ei kumpaakaan? Max Porter on itse sanonut, että kirjassa on kyse kirjoitetuista kuvista, seitsemästä kuvitteellisesta maalauksesta sanoja siveltimenvetoina käyttäen. Äänessä on kuolemansairas taidemaalari Francis Bacon, joka on hoidettavana madridilaisessa hoitokodissa.
Bacon (1909–1992) oli itseoppinut taiteilija. Baconin maalauksista maksetaan nykyään paljon, yhdestä työstä kymmenisen vuotta sitten yli sata miljoonaa euroa.
Kirjan seitsemän lukua on kukin omistettu kuvitteelliselle maalaukselle. Niissä on samoja piirteitä kuin Baconin itsensä maalaamissa, ne ovat rujoja, shokeeraavia, ihmishahmot usein sumeita ja vääristyneitä.
”Miten esittää lyijynraskas päänsärky, joka on
piinannut häntä Napolista Porto Ercoleen, helppo
nakki, nosta aivokoppa pois, taittele punertavat
aivot ulospäin ja tuhri ne rasvaisiin hiuksiin, toinen
silmäkuoppa terävällä esineellä puhkottuna –”
Luvut on otsikoitu juoksevilla numeroilla yhdestä seitsemään, numeron alla kunkin maalauksen ulkoasu ja koko. Alustava luonnos on lyijykynätyö paperille, 10×15 cm, varsinaisten lukujen maalaukset ovat öljy kankaalle, pienin 35,5×30,5 cm, suurin lähes kaksimetrinen. Maalausten koolla ei ole merkitystä luvun sisältöön eikä pituuteen. Jokainen luku alkaa kehotuksella ”Käy istumaan” ja päättyy ”Yritä levätä” (Intenta descansar). Baconin sairasvuoteen ääreen kuuntelijaksi istuu vuoroin ystävä, haastattelija tai hoitaja Mercedes. Hoitajan kanssa Bacon käy lyhyitä dialogeja, joiden toistuva teema on kuoleman lähestyminen.
Porterin sanallisten sivellinvetojen kautta Bacon puhuu siis näistä kuvitteellisista maalauksista, lisäksi myös taiteesta yleensä, taiteen luomisen vaikeudesta, itsestään taitelijana, ystävistä, vihamiehistä, esikuvista, elämästä.
”Olen hymy, Venus ja Cupido.
Kuka vain, kunhan en Bacon, joka myi itsensä
pankkiireille, kuten kaikki kunnon maalarit
ennenkin mutta huomasi olevansa yksin, pystymättä
hengittämään, Madridissa.”
Baconin rakastajat George Dyer ja Peter Lacy näkyvät tekstissä. Niin myös hänen esikuvansa Caravaggio Mantegna ja van Dyck. Koko ajan hän tietää kuoleman jo kutittelevan varpaita: ”Madrid. Keskeneräinen. Kuoleva mies.”
Irmeli Ruuskan suomennos on erinomaista kieltä! Tämä kirja jäi mieleeni erilaisena, hämmästyttävänä, hieman outonakin ja samalla hyvin kiinnostavana, nerokkaana. Olisinko lukenut kirjan, jos en olisi nähnyt yhtään Francis Baconin maalausta – ehkä en.
Suosittelen!