Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Brasilialaisessa favelassa elävän Flavia Antunesin lähtökohdat elämälle ei vaikuta lupaavalta. Isä kuolee jo nuorena jengiläisten harhaluotiin ja äidin siivoojan ammatilla ei kummoista elintasoa ylläpidetä, mutta sitten käy kerrankin tuuri. Äidin siivouspesti varakkaan herra Liman asunnossa tutustuttaa sattumalta nuoren Flavian pianon ja musiikin maailmaan, ja Limalle puolestaan innokas lapsi on onnekas mahdollisuus jakaa tietoa seuraavalle sukupolvelle. Musiikista tulee pian Flavian pakotie, pois favelasta ja pois jopa Brasiliasta aina Pariisin konservatorioon asti.
Mutta vaikka Flavia voi lähteä slummista, lähteekö slummi sittenkään hänestä? Pärjääminen köyhänä opiskelijana Pariisissa vaatii luovuutta, mutta isompi ongelma on Flavian suorittaminen veren maku suussa. Elämä on jo pitkään ollut jatkuvaa kamppailua ja pyrkimistä eteenpäin, ihmissuhteetkin joutavat sivuun kunnianhimon tieltä. Flavia saa kuitenkin oppia miten musiikissa ei pidemmän päälle riitä pelkkä tekninen suorittaminen, vaan myös tulkinnalla ja antautumisella on merkitystä. Forte on siis hyvin klassinen kasvutarina, oman paikkansa ja tasapainon löytämisestä.
Manon Heugelin käsikirjoitus on miellyttävällä tavalla pienieleinen. Tällainen toiveikas ”vaikeuksien kautta voittoon” -tarina olisi helposti hieman liian sentimentaalinen tai muuten lässy, mutta Heugelin käsissä tarina tuntuu ennen kaikkea todelliselta. Flavian elämään tulee esimerkiksi vaikeuksien lisäksi myös rakkautta, mutta tarina ei missään vaiheessa sorru imelään romanttiseen haaveiluun, vaan pysyy sopivan maanläheisenä.
Realismia korostaa myös Flavian käymä École Normale de Musique de Paris, joka on todellinen ja hyvin maineikas musiikkialan koulu. Mietin jopa tarinaa lukiessani onkohan Heugelilla itsellään kokemusta kyseisestä koulusta, sillä koulun miljöötä ja opetusta kuvataan niin elävästi. Nopean googletuksen perusteella Heugelin taustalla on kuitenkin elokuva-alan koulutus, joten tuskinpa sentään. Sarjakuvasta huokuu joka tapauksessa rakkaus klassiseen musiikkiin ja aivan erityisesti Chopiniin, pisteet siitä.
Kim Cosignyn taide on puolestaan todella viehättävää ja sopii juuri tähän tarinaan erinomaisesti. Jollain tavalla Cosignyn persoonallinen kädenjälki ja myös sarjakuvan käsikirjoitus tuovat mieleen Aya-sarjakuvat. Vaikka juoneltaan nämä sarjakuvat ovatkin aivan erilaisia, kumpaakin yhdistää ihastuttava tapa, jolla ne kuvaavat arkista elämää ja ihmissuhteita.
Mainitaan tähän loppuun vielä sarjakuvan yksinkertainen, mutta hyvällä maulla toteutettu väritys, josta ranskalaiseen tapaan vastaa kolmas henkilö, eli tässä tapauksessa siis Anne-Sophie Dumeige.
Itse pidin Fortesta kovasti. Kyllähän tällaista hyvin kirjoitettua ja hienovaraista draamaa lukee ja suosittelee mielellään, eipä tällaisesta sarjakuvasta nyt ainakaan liikatarjontaa ole.
