Olen kärsinyt lähes koko aikuisikäni siitä, että viikseni ja partani kasvavat sangen kituliaasti. Olisi varmasti mahtavaa, jos edes kovasti yrittämällä voisin kasvattaa itselleni oikein kunnolliset kalapuikot, puikkojen puikot. Mutta ei. Ei pahoille parta kasva, kuten sanotaan. On vaikeaa sanoa, kuinka paljon paremmaksi elämäni muuttuisi, jos edes kerran vuodessa voisin kreisibailata maailman parhaissa bibiksissä aivan hillittömät puikot ylähuultani lämmittämässä. Räkäjarrut. Viikset. Elämäni trauma.
Ja sitten se tietty epäsiistiys, joka johtuu siitä, että parranajoon ei ole varsinaista rutiinia aamutoimien yhteydessä. Sitä ajattelee, että ei tänään vielä tarvitse ajaa. Eikä vielä huomennakaan, ja sitten vilkaisee itseään töissä peiliin ja huomaa, että ei tuota naamaa oikeastaan enää julkisesti kehtaisi kravattiin yhdistää. Koko elämäni valuu hukkaan, kun karvat kasvavat harvasti. Mutta aina tulee perjantai, ja lopulta tulee myös aina uusi kreisikesä.
Joonas Rinta-Kannon uusi kokoelma Fok_It elämä on loistava antologia, jos et aiemmin ole vielä maamme parasta strippisarjista kotihyllyysi hankkinut. Siinä on varsin paljon päällekkäisyyksiä aiempien kokoelmien kanssa, mutta värikkäässä kirjassa uudelleen jotenkuten temaattisesti järjestettynä monet jutut pääsevät vielä uudella tavalla oikeuksiinsa. Hieno kirja. Olkoonkin, että eläinjuttuja olisi saanut olla vähän enemmän.
Viikset.