Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Yhdysvalloissa George Floydin kuolema suuntasi kansakunnan huomion poliisiväkivaltaan sekä -rasismiin. Ranskassa vastaava tapaus puolestaan oli 24-vuotiaan Adama Traorén kuolema 2016 kolmen poliisin käsissä, eikä hänen kohtalonsa ole valitettavasti ainoa. Vuosien mittaan lukuisat mielenosoitukset ja levottomuudet ovat vaatineet hallitusta ja viranomaisia puuttumaan tilanteeseen tehokkaammin ja parantamaan poliisitoiminnan läpinäkyvyyttä, mutta silti ongelma jatkuu. Mikä Ranskan poliisivoimissa siis oikein mättää?
Toimittaja Valentin Gendrot päätti ottaa asiasta selvää ja alkoi tehdä poliisista salaista tutkintaa, johon liittyi kahden vuoden työskentely Pariisissa nuorempana poliisina. Tarkalleen ottaen Gendrot työskenteli niin sanottuna A.D.S.-poliisina eli sopimuspoliisina, jotka työskentelevät eri ehdoilla, vähäisemmällä palkalla ja lyhyemmällä koulutuksella kuin varsinaiset poliisit. Lyhyt kolmen kuukauden koulutus valmistaa A.D.S.-poliisin lähinnä avustaviin tehtäviin, mutta työn mukana tuleva valta ei ole aivan vähäinen, kuten Gendrotin kokemukset osoittavat.
Mitäpä sitä kiertelemään, Gendrotin kertomus on shokeerava. Avoin väkivalta ja muu kusipäisyys erityisesti maahanmuuttajia kohtaan todellakin on yleistä. Vedenjakajana kertomuksessa on tapaus, jonka osapuoleksi Gendrot itse joutui. Poliisit haastavat riitaa teinipojan kanssa, ja kun poika provosoituu, hänet raahataan poliisiautoon ja hakataan. Poika tekee ilmoituksen poliisiväkivallasta, mutta se on turhaa, sillä kaikki poliisit todistavat häntä vastaan – myös Gendrot itse. Tässä vaiheessa kertomus muuttuukin kiinnostavaksi. Sosiaalinen paine on valtava voima. Lauma pitää huolen omistaan, ja mitä suuremman paineen alla poliisit ovat, sitä vähemmän he haluavat alkaa vasikoimaan toisistaan. Jopa Gendrot, joka sentään pyrkii paljastamaan juuri tällaisia tapauksia, taipuu paineen alla.
Kuten Gendrotin kertomuksessa käy ilmi, ei poliiseillakaan mene hyvin. Palkka on surkea, työajat eivät sovi yhteen perhe-elämän kanssa, työn luonne kovettaa luonteen ja itsemurhat ovat yleisiä. Työhön myös pääsee melkeinpä kuka vain. Vaikuttaa selvältä, että yksi asia johtaa toiseen. Huonosti koulutettu ja huonosti palkattu työvoima, jolla on kuitenkin valta purkaa turhautumisensa itseään heikompiin, ei voi johtaa hyvään lopputulokseen. Sarjakuvassa ei sitä mainita, mutta sattumoisin myös Yhdysvalloissa poliisien koulutus on monissa osavaltioissa hyvin lyhyt, kolmesta kuuteen kuukauteen. Ei liene ihme, että ongelmat ovat maissa samankaltaisia.
Sarjakuva perustuu Gendrotin kirjaan Kyttä : kuinka soluttauduin poliisiin, joka on myös käännetty suomeksi. Kirjassa varmasti sukelletaan aiheeseen syvemmälle kuin sarjakuvassa, mutta yksi puute tässä teoksessa jäi häiritsemään. Sarjakuvan täysi fokus on A.D.S.-poliisissa ja varmasti syystäkin, mutta olisin kaivannut myös kovaa tilastotietoa, miten poliisiväkivalta ja eri poliisiryhmät vertautuvat toisiinsa. Ratkeaisiko kaikki näppärästi jos vain apupoliisin ongelmat saataisiin kuriin? Sarjakuva olisi kaivannut ylipäätään epilogia, jossa paneuduttaisiin johtopäätöksiin ja mahdollisin ratkaisuehdotuksiin, mutta sen sijaan sarjakuva loppuu yksinkertaisesti siihen, kun Gendrot kävelee poliisivoimista ulos.
Thierry Chavantin kuvitus puolestaan ajaa asiansa, mutta erityisen viehättävää hieman karu jälki ei ole. Miksi ihmiset on kuvattu kissoina jää myös hieman epäselväksi; mitään erityistä symboliikkaa ratkaisuun ei näytä liittyvän. Kenties syynä on se, että on haluttu välttää sitä, että piirretyt ihmishahmot saattaisivat tahattomasti harhaanjohtaa ihmisiä kuvittelemaan keitä sarjakuvassa esiintyvät ihmiset saattaisivat olla. Ihmisten nimet on tietysti muutettu, sen verran arkaluontoisista paljastuksista on kyse.
Flic : The True Story of the Journalist who Infiltrated the Police on karua mutta kiehtivaa luettavaa. Kiinnostavaa ei kuitenkaan ole niinkään se, että valtaa käytetään väärin, vaan se, miten tällaiseen tilanteeseen ylipäätään päädytään ja miten vaikeaa tilanteeseen on puuttua sen jälkeen kun homma on jo lähtenyt raiteiltaan. Sitä tärkeämpää on ymmärtää ilmiötä, ettei tilanteeseen koskaan edes päädytä.
