Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Pitkästä aikaa fantasiaa, jota lukee oikeasti uppoutuen! Kay ei tyydy luottamaan pelkkien fantasia-ainesten, miekkojen, magian ja rotujen kiinnittävän lukijan mielenkiinnon, vaan hän oikeasti kirjoittaa tarinaa tyylikeinoilla, rakenteella, sujuvalla kielellä! Fionavarin kuvakudos on, yllätys yllätys, kirjasarja, josta olen nyt kahlannut läpi ensimmäisen osan suomennettuna.
Juoni yksinkertaisuudessaan tähän mennessä kulkee siten, että viisi yliopisto-opiskelijaa siirretään meidän maailmastamme rinnakkaiseen. Alta aikayksikön osapuolet sopeutuvat enemmän tai vähemmän omasta aloitteestaan Fionavariin ja, lisää yllätyksiä, päätyvät jumalten toiminnan välikappaleiksi.
Tarinan perusainekset ovat siis tuttua ja turvallista. Viiden päähenkilön alkuperä palvelee oikeastaan vain lukijan samaistumisen helpottumista ja sankariryhmän rajojen muodostumista. Maailman kielestä vielä sen verran, että skandinaavisista kielistä tuntuu otetun hämäävän paljon vaikutteita. Arvatkaapa, ovatko svarthaltiat pahiksia vai hyviksiä. Erään hahmon nimi on Matt Sören, lök-sana esiintyy useastikin. Pari suomeen viittaavaa nimeä menevät vielä sattuman piikkiin. En tunne fantasiakenttää niin hyvin, että tunnistaisin, miksi ihmeessä ”Eridu” ja ”Maugrim” kuulostavat niin tutuilta. Ei sillä, etteikö nimistö olisi hyvää; ei ainakaan nyrkki-näppäimistöön -tekniikalla luotua.
Kustantajan takakansimainos lupaa, että kaiken huipuksi Fionavarin kuvakudos on aikuisten fantasiaa. Kuulostaa pahalta, mutta nähdäkseni se tarkoittaa, ettei mukaan ole tarvinnut mahduttaa pentuhuumoria (”Tyttö puhuu sankarille ja sankari muuttuu punaiseksi kuin pioni. Kaverit kiusaavat.”), seksin ja alkoholin viljely on itsestään selvempää, hahmojen luonne kumpuaa syvemmältä kuin kiukuttelukohtauksista ja synkkääkin synkemmistä salaperäisistä menneisyyden tapahtumista, ja Paha on paha ja ilkeä konkreettisemmallakin, pelottavammalla ja fyysisemmällä tavalla kuin kaukaiseeen ”tulen ja valloitan kaiken ensi toukokuun uudenkuun kolmannellatoista hetkellä” -tyyliin.
Olen siis ihastunut, koska monella tapaa Fionavar eroaa tavallisesta ”höh-höh-höö -sankarifantasiasta” (erittäin hieno, lähes kirjallisuustieteellinen termi ei minun) ja, peräti Tolkienin tapaan, uskaltaa kertoa tarinaa. Ihan sama, onko taikaa ja kääpiöitä ja haltijoita hämmästyttämässä, ne ovat bonus fantasiaan hurahtaneille.